"Olen varma siitä, sir."
"Kuinka voitte olla niin varma siitä? Teillä kai oli vieraita tuossa huoneessa edellisenäkin päivänä?"
"Kyllä, sir. Mutta minä katoin itse illallispöydän. Tuo piippu, sir, oli silloin, kun löysin sen, pikku lautasella — lähellä paikkaa, missä eräs herroista oli istunut, ja sitä oli juuri käytetty, sir — pesä oli vielä lämmin."
"Onnittelen teitä terävästä havaintokyvystänne, Grimsdale", sanoi asianajaja hymähtäen. Hän pani piipun edessään olevalle pöydälle, keskelle papereitaan, ja kääntyi tutkintotuomarin puoleen. "Te kai, sir, mainitsitte tutkinnon lykkäämisestä tällä asteella?" jatkoi hän. "Jos saan tehdä ehdotuksen, niin lausuisin mielipiteenäni, että lykkäyksen tarkoituksena tulisi olla varata aikaa perinpohjaisempaa tutkimusta varten; minusta näyttää, että tässä on paljon sellaista, mistä on päästävä selville, ja —"
"Me lykkäämme tutkinnon kahden viikon päähän tästä päivästä", sanoi tutkintotuomari. Hän kääntyi valamiehistön puoleen kehoitellen ja neuvoen heitä pidättymään minkäänlaisten johtopäätösten teosta ennen kuin heille on esitetty lisätodistuksia. Ilmaisten sitten mutisten toivomuksen, että heidän jälleen kokoontuessaan poliisi voisi antaa lisävalaistusta tähän perin kiusalliseen kysymykseen, hän poistui tuoliltaan tuntien ilmeisesti helpotusta sen johdosta, että päivän oikeudenkäynti oli päättynyt.
Vanha ruokasali tyhjeni nopeasti. Kuuntelijat, todistajat ja kirjurit alkoivat tunkeilla kaikista sopista ja nurkista ja virrata ulos ryhmittäin, keskustellen aamun tapahtumista ja paljastuksista. Rouva Tretheroe poistui kahden vieraansa kera; Harry Markenmore ja hänen sisarensa lähtivät huoneesta Harboroughin seurassa; valamiehet astuivat ulos kaksi- ja kolmimiehisissä ryhmissä. Mutta väliaikaisen oikeussalin keskelle, ison pöydän ympärille, jonka ääressä lakimiehet ja kirjurit olivat istuneet kirjat ja paperit edessään, keräytyi muutamia henkilöitä ja alkoivat keskustella asioista vapaasti — poliisikomisario, Blick, asianajaja, joka oli edustanut poliisiviranomaisia, Chilford, Walkinshaw ja Fransemmery, joka tutkintotuomarin kehoituksesta huolimatta katsoi olevansa oikeutettu kuuntelemaan kaikkea, mikä vain koski asiaa.
"Minusta tuntuu siltä", puhui Chilford juuri kun Fransemmery liittyi seuraan, "että on — sanon sen Markenmoren perheen lakimiehenä — tutkittava perinpohjin Guy Markenmoren liikeasioita ja hänen yksityistä elämäänsä Lontoossa! Tämä juttu ei ole lähtöisin täältä eikä täällä sommiteltu! Jos etsiväkomisario Blick tahtoo päästä asian perille, pitäisi aloittaa Lontoosta — missä Guy Markenmore on asustanut viime vuodet."
"Luuletteko siis, että häntä seurattiin tänne?" lausui asianajaja, joka oikeudenkäynnin nyt päätyttyä oli sytyttänyt savukkeen ja poltteli sitä mielihyvillään istuen pöydän kulmalla. "Luuletteko siis, että tämä juoni on punottu Lontoossa?"
"Minusta on hyvin todennäköistä, ettei kaikki se, mitä olemme kuulleet tänä aamuna, ole itse asiassa missään yhteydessä varsinaiseen totuuteen Guy Markenmoren murhasta!" vastasi Chilford. "Olen aivan varma — omasta puolestani — että John Harborough on yhtä viaton kuin minä itse, ja melkein yhtä varma siitä, että nuo kaksi miestä, jotka olivat Guyn seurassa Valtikassa, ovat myös syyttömiä. Todennäköisesti noita miehiä tullaan kuulustelemaan — heidät saadaan kyllä käsille. Saattepa nähdä, että Valtikassa tapahtunut kohtaus — merkillinen kylläkin, myönnän sen! — oli vain liikeneuvottelu. Ei — vielä emme ole päässeet edes jäljille! Kuten sanoin, Blickin on lähdettävä takaisin ja aloitettava Lontoossa, jos hän mielii päästä asian perille. Mistä me tietäisimme, minkälaisia asioita Guy Markenmorella oli? Tai salaisuuksia? Kaikesta päättäen jollakin on saattanut olla hyvät syynsä päästä hänestä vapaaksi."
"Minua ihmetyttää suuresti", huomautti poliisikomisario, "miten nuo kaksi miestä, jotka olivat Guy Markenmoren seurassa Valtikassa, pääsivät kylään ja sieltä pois kenenkään huomaamatta. Mieheni ovat tehneet jo mitä perinpohjaisimpia tutkimuksia kaikilla lähiseudun asemilla, mutta tulokset ovat supistuneet — nollaan!"