"Onko teillä mitään sitä vastaan?" kysyi hän.
"Minä rohkenisin luulla, ettei Blickillä — siitä päättäen, mitä olen sattunut kuulemaan hänen loistavista kyvyistään — ole mitään sitä vastaan", sekaantui puheeseen Summers, joka nähtävästi oli noita nuoria miehiä, jotka panevat maailman mullin mallin koettaessaan hankkia hyvää tekstiä. "Blick, sir, tietää, mikä arvo on sanomalehdistöllä — varsinkin niin tavattoman laajalle levinneellä lehdellä kuin meidän — yhtä hyvin kuin minä itse."
"Minulla ei ole mitään sitä vastaan", sanoi Blick nauraen. "Tässä on seteli — te kai haluatte numeroa? B. H. 887563. Piippu — se on sisällä pöydällä — poliisin hallussa. No, minä näytän sen teille."
Hän palasi vanhaan ruokasaliin Summersin kanssa; toiset jäivät odottamaan haastellen Valencian sormusta koskevasta tiedonannosta. Kului muutamia minuutteja; sitten pisti Blick päänsä eteissalin oven raosta näyttäen hieman hämmästyneeltä.
"Herra komisario", huusi hän. "Se piippu — onko se teillä?"
Poliisikomisario käännähti häneen päin kiihkeän nopsasti.
"Minullako?" huudahti hän. "Ei — minulla sitä ei ole. Eikö se ole siellä?"
Blick ravisti päätänsä, ja hänen kasvoilleen levisi suuttunut ilme. Hän vetäytyi takaisin ruokasaliin ja poliisikomisario harppoi perässä. Toiset seurasivat jäljessä tuntien pakottavaa uteliaisuutta, jota heidän olisi ollut vaikea selittää. Blick penkoi juuri pöydällä olevia kirjoja ja papereita heitellen niitä hujan hajan. Pari kolme poliisia oli läsnä; lisäksi oli saapuvilla saman verran asianajajien kirjureita ja tutkintotuomarin apulainen; pöydän toisessa päässä pari paikkakunnan reportteria teki uutterasti muistiinpanoja lehtiöihinsä.
"Minä en ole nähnyt sitä — en ainakaan sen jälkeen kun sitä näytettiin", sanoi poliisikersantti, jonka kimppuun Blick oli käynyt. "Näin Grimsdalen ottavan sen esille ja tutkintotuomarin ja valamiehistön käsittelevän sitä, mutta senjälkeen en ole nähnyt sitä."
"Kenellä se oli viimeksi?" kysyi Blick.