Sheila ponnahti äkkiä pystyyn ja alkoi napittaa avaraa takkiaan.
"Sitten on kaikki kunnossa", hän virkkoi. "Ainakin olen minä suorittanut vähäisen osuuteni — ja nyt poistun — minun pitää saada nukkua tänä yönä."
"Minne aiot mennä?" tiedustin, samalla kun Maythorne ja minä nousimme seisomaan. "Minne mennetkin, on sinun sallittava minun saattaa sinut sinne."
"Varsin mielelläni", vastasi hän puolittain välinpitämättömästi. "Lähden vanhan koulutoverini Rhoda Apperleyn luokse. Hänellä on oma vuokra-asunto Ashingtonin rakennusryhmässä Maida Valessa. Sähkötin hänelle Carlislesta tulevani tänä iltana hänen luokseen. Minulla ei ole mitään hätää — mutta voithan hankkia ajurin ja ajaa sinne kanssani, jos haluat."
"Entä huomenna?" kysyi Maythorne, luoden Sheilaan merkitsevän silmäyksen. "Entä huomenna?"
"Sitä harkitsen huomisaamuna", vastasi tyttö.
"No niin, sallikaa Holtin huomenna aamulla käydä noutamassa teidät toimistooni!" jatkoi Maythorne. "Myöskin Crole saapuu sinne kello kymmenen, ja siellä sukeutuu teistäkin mielenkiintoinen keskustelu. Muuten on taskussani eräs esine, jonka tahtoisin näyttää teille, ennen kuin nyt lähdemme, neiti Merchison. Tulkaahan valon ääreen!"
Sitten hän äkkiä otti jostakin sisätaskustaan esille vanhanmallisen, hienoon, kuluneeseen hopeakehykseen upotetun komean rintaneulan, laskien sen lampun kirkkaasti valaisemalle pöydälle. Sen tehdessään hän vilkaisi minuun merkitsevästi ja silmäili sitten tarkkaavasti Sheilaa.
"Oletteko koskaan ennen nähnyt tuota?" hän kysyi. "Muistelkaa!"
"En!" vastasi Sheila. "En koskaan! Kenen se on ja mikä se on?"