"Kuten sanoin, kysyn teiltä, rouva Elphinstone! Myöskin viittasin poliiseihin. Kumpi on teistä parempi, kertoa minulle vaiko joutua heidän kuulusteltavakseen? Viimemainittu vaihtoehto saattaa helposti esiintyä. Jos lausun vain sanan, niin… mutta luullakseni ymmärrätte —"
Herra Elphinstone ähkäisi vielä kerran kuuluvasti. Hän liikahteli tuolillaan rauhattomasti, tarttuen sateenvarjoonsa epätoivoisesti.
"Perin harmillista!" hän jupisi. "Tuiki epämiellyttävää! Tosiaan minä — minä arvelen, Marion — hm — ymmärräthän — jos olisin sinun sijassasi — luullakseni ilmoittaisin, miten sait tuon — hm, asiakirjan — sen tekisin — tosiaan."
"Rouva Elphinstonen on ilmoitettava, miten hän sai sen ja keltä", huomautti Maythorne. "Sen jälkisäädöksen epäilemättä anasti — varasti Mazaroffin taskusta hänen murhaajansa. Ja, herra Elphinstone, se on myöhemmin tavattu rouva Elphinstonen hallussa. Miten se joutui hänelle?"
Rouva Elphinstone tempasi äkkiä päällysvaippansa ja sateenvarjonsa, nousten tuolistaan. Minusta hän näytti hillitsevän itsensä parhaiten kaikista huoneessaolijoista — jopa neiti Apperleyssäkin alkoi ilmetä huolestumisen merkkejä.
"Mikä oikeus teillä on kuulustella minua?" kysyi rouva Elphinstone, katsoen Maythornea suoraan silmiin. "Te ette tietääkseni ole poliisi, eikä teillä liene siihen valtuutta. Jos olisin neiti Apperley, niin pyytäisin teitä poistumaan asunnostani! Minä puolestani lähden, ja kuka hyvänsä tahtoo tavata minua, hän löytää minut Shortin hotellista. Sieltä löydät sinäkin minut, Sheila, en aio enää lähteä juoksemaan perässäsi."
"Se on hyvä tietää, rouva Elphinstone", virkkoi Maythorne yhäti itsepintaisena. "Teidän luonanne epäilemättä käydään majapaikassanne. Ja mitä tulee siihen, että tunkeuduimme neiti Apperleyn asuntoon, niin hän on luultavasti jo kuullut kylliksi uskoakseen, että se oli oikeutettua. Tämä on murhajuttu! Ja halusittepa tai ette, rouva Elphinstone — eli, kuten sen pitäisi olla, Merchison — minä aion ottaa selville, kuka Mazaroffin murhasi. Jos te sen tiedätte, olette nyt jo syypää rikoksen salaamiseen."
Se oli hyödytöntä. Rouva Elphinstone siirtyi ovelle, viitaten herra Elphinstonea seuraamaan itseään. Vanhus nousi tuoliltaan epävarmana ja pelokkaana.
"Minä luulen — hm — luulen todella — että ehkä on joku — joku selitys, ymmärrättehän", hän änkytti, katsoen varovasti Maythorneen. "Rouva Elphinstone on saattanut saada haltuunsa tämän — tuota noin — aivan —"
"Rouva Elphinstonen on vain puhuttava, sir", keskeytti Maythorne. "Ei voi kiertää sitä tosiseikkaa, että asian laita on, kuten juuri esitin. Toistan vielä: tämä on murhajuttu! Jos rouva Elphinstone sallii itseänsä epäiltävän, niin se on hänen oma vikansa. Tälleen ei asia saa jäädä. Jos rouva Elphinstone on saanut jälkisäädöksen käsiinsä jollakin viattomalla tavalla, miksi hän ei sitten suoraan ilmoita, miten se kävi, ja edistä työskentelyämme sensijaan, että hän nyt estää sitä?"