"Kerrotaan — ja se on varmasti totuudenmukaista — että se oli kaksisataatuhatta puntaa", hän vastasi. "Ja tietystikin ne ovat sen arvoiset — ja arvokkaammatkin. Niiden arvo on siksi paljon suurempi, että ostajat saavat sievoisen voiton myydessään ne, kuten he — myöskin tietysti — tekevät."
"Frobenius mainitsi — kuinka paljon se olikaan?" sanoi Crole. "Sama hinta se ei missään nimessä ollut."
"Satakuusikymmentätuhatta puntaa", ilmoitti Maythorne miettimättä.
"Pieni ero!" Hän kääntyi uudelleen Kloopiin päin. "No? Entä kuka möi?"
Kloop naurahti, vilkaisten Croleen.
"Tosiaankin! Tärkeä kysymys! Myyjä oli Armintrade. Sitä ei ole lainkaan koetettu salata. Kaupasta puhuttiin peittelemättä. Armintrade — pankkimies."
"Armintradehan palasi pohjoisesta vasta eilen illalla", huomautti
Maythorne. "Missä ja miten tämä kauppa solmittiin?"
"Niin", virkkoi Kloop, "siitä osaan kertoa jonkun verran, mutta en täsmällisiä yksityiskohtia. Luullakseni — se tapahtui kirjeellisesti. Joka tapauksessa kivet siirtyivät yhtymän omaisuudeksi eilen aamulla, ja keskipäivällä niitä näytettiin harvoille valituille. Kertojani mainitsi minulle, että eräs näkijöistä tarjosi heti ostajille niistä kymmenentuhatta puntaa yli kauppahinnan. Asia on niin — jos tahdotte sen tietää — että se timanttipari on neljännesmiljoonan arvoinen."
Maythorne katsahti Croleen; tämä pudisti päätään.
"Meistä on tärkeää vain se", hän huomautti, "että Armintrade möi nämä kivet, jotka olivat Mazaroffin omaisuutta. Tiedämme, että Armintraden hallussa oli niin sanottu Sininen timantti numero yksi ja että Mazaroffilla lähtiessään pohjoiseen oli Sininen timantti numero kaksi. Siispä on Mazaroffin täytynyt tavata Armintrade ja luovuttaa hänelle toinen kivi. Heidän on täytynyt kenenkään tietämättä kohdata toisensa Marrasdalessa."
Maythorne puhutteli taaskin Kloopia.