Sinä iltana palasin asuntooni Jermyn-kadulle mieli perin pohjin myllerryksissä sen päivän tapahtumien johdosta. Parslaven oleskeleminen Ecclesharen talossa Paddingtonissa, mikä osoitti, että hänen ja Ecclesharen väliset suhteet olivat tavallisuudesta poikkeavat, rouva Elphinstonen saapuminen ja hänen hämmästyttävä välinpitämättömyytensä siitä asemasta, mihin hän oli saattamaisillaan itsensä, Sheilan päättäväinen niskuroiminen omaa äitiään vastaan, se mahdollisuus, että rouva Elphinstone todellakin tiesi jotakin sen miehen murhasta, joka sittenkin oli hänen laillinen puolisonsa — kaikki nämä seikat olivat enemmän kuin salaperäisiä; ne olivat sielutieteellisen kokoonpanotehtävän toisistaan irroitettuja ja hajalleen sekoitettuja osia.
Näytti toivottomalta yrittää sommitella niitä kokoon, mutta sittenkään kykenin tuskin pidättymään koettamasta sitä. Ja kaiken pohjalla oli kiusallinen epäluulo, joka väkisinkin tunkeutui mieleeni kaikesta vastarinnastani huolimatta, salasiko rouva Elphinstone Mazaroffin murhaajaa? Ja jos niin oli, oliko hän saanut murhaajasta tiedon murhan jälkeen vaiko… sitä ennen? Se oli — mahdollista. Tuntui varmalta, että Mazaroffilla oli joitakin salaisia puuhia meidän saavuttuamme Lehtokurppaan — oliko rouva Elphinstone niissä mukana? Olivatko nämä kaikki, jotka olivat olleet erossa niin monta vuotta, kohdanneet toisensa? Oliko rouva Elphinstone vain näytellyt, kun Crole ja minä kävimme hänen puheillaan? Kaikkien näiden mietteiden seassa pisti selvänä esiin yksi tosiasia: rouva Elphinstone oli saanut haltuunsa jälkisäädöksen, joka epäilemättä oli Mazaroffin taskussa silloin, kun murhaaja ampui hänet.
Kaikki tämä kuhisi aivoissani vielä silloinkin, kun seuraavana aamuna kohtasin Maythornen Crolen toimistossa Bedford Rowin varrella. Meidät ohjattiin heti Crolen yksityiseen huoneeseen. Siellä istui Crolen kirjoituspöydän ääressä Herman Kloop moitteettomassa aamupäiväpuvussaan, poltellen valiosikaarejaan. Meidän astuessamme hän katsahti meihin ymmärtävän näköisenä, ja Crole nyökkäsi häneen päin, ikäänkuin olisi tahtonut huomauttaa, että sananvuoro oli ensiksi timanttikauppiaalla.
"Uutisia!" virkkoi Crole lyhyesti. "Uusi käänne!"
Istuuduimme ja käännyimme Kloopin puoleen. Kloop otti eloisasti sikaarin hampaistaan ja puhalsi suustaan hyvätuoksuisen savupilven.
"Tulin herra Crolen luokse heti aamiaisen jälkeen kertomaan hänelle tietojani", hän alkoi. "Nyt toistan sen teille. Sain sen tietää eilen illalla — myöhään, eräältä kauppatuttavaltani. Tällä hetkellä se arvattavasti tunnetaan yleisesti Hatton Gardenissa. Mazaroffin sininen timanttipari on myyty!"
"Kelle?" tiedusti Maythorne.
"Yksityiskohtaisia tietoja ei vielä ole saatavissa", vastasi Kloop. "Mutta se, mitä minulle kerrottiin, pitänee asiallisesti paikkansa. Ne on myyty yhtymälle, johon kuuluu kolme hyvin tunnettua kauppiasta — hyvin tunnettua meikäläisten piireissä. Hinta olikin huikea", hän lisäsi hihittäen.
"Kuinka suuri?" kysäisi Maythorne.
Kloop hihitti taaskin ja heilautti sikaariaan.