"Valitan, että annoin teidän odottaa, hyvät herrat", pahoitteli hän.
"Tehkää hyvin ja käykää sisään!"
Astuimme sisään. Armintrade sijoittui kirjoituspöytänsä ääreen ja viittasi meitä istuutumaan sen ympärille asetettuihin tuoleihin. Maythornesta ja minusta hän ei välittänyt paljoakaan, vaan kiinnitti huomionsa asianajajaan.
"No, herra Crole?" hän alkoi. "Miten voin palvella teitä?"
"Voitte antaa meille eräitä tuiki tarpeellisia tietoja, herra Armintrade", vastasi Crole empimättä. "Tiedossanne kaiketi on, että toimittuani herra Mazaroff-vainajan asianajajana täällä Lontoossa olen pyytänyt tämän herra Maythornen tutkimaan hänen murhaansa. Olemme saaneet Kapkaupungista kotoisin olevalta, nykyisin Lontoossa oleskelevalta Mazaroffin läheiseltä henkilökohtaiselta ystävältä tietää, että Mazaroffilla oli kaksi tavattoman komeata timanttia, joista toinen oli hänellä itsellään, kun hän lähti pohjoiseen päin, Marrasdaleen, ja toinen oli ollut Mazaroffin asiamiehen, nimittäin teidän hallussanne muutamia kuukausia. Kloop ilmoitti meille äsken myöskin sen, että te olette myynyt nämä molemmat timantit kahdestasadastatuhannesta punnasta. Pitääkö se paikkansa?"
Armintrade, jonka silmissä oli koko ajan pysynyt ivallinen, tutkimaton hymy, nyökkäsi. "Täsmälleen!" hän vastasi. "Tunnette asian yksityiskohtaisesti."
Crole katsahti häneen ymmärtävästi.
"Suostutteko kertomaan meille koko jutun?" hän kysyi. "Kaikki on selitettynä arvattavasti perin yksinkertaista."
"Todella perin yksinkertaista", vakuutti Armintrade nauraen. "Toimin Mazaroffin asiamiehenä eli kaupan välittäjänä, tai mitä nimitystä haluatte vain käyttää, jonkun aikaa — tutustuin häneen hoitaessani hänelle menevää kirjeenvaihtoa sen pankin puolesta, jossa aikaisemmin palvelin. No niin, nämä siniset timantit olivat hyvin harvinaiset. Kuten sanoitte, oli toinen niistä jonkun aikaa huostassani. Toisen hän luovutti itse minulle Lehtokurppaan saapumisensa jälkeisenä päivänä."
"Ahaa! Kohtasitte siis hänet siellä?"
"Kyllä, kohtasin hänet siellä!"