"Herra Mallison odottaa, haluten puhua kanssanne, sir", hän ilmoitti.
Menimme edelleen Maythornen yksityiseen huoneeseen. Siellä seisoi, silmäillen erästä taulua, sama nuori mies, jonka olin nähnyt keskustelevan Mazaroffin kanssa Huntingdonissa ja Yorkissa; hänen pukunsa oli viimeisen muodin mukainen, silkkihattu takaraivolla ja kädet kauniisti laskostettujen housujen taskuissa. Hän pyörähti ympäri meidän tullessamme sisään, ja hänen vilkkaiden silmiensä välähdys osoitti, että hän tunsi minut. Mutta hän alkoi heti puhua Maythornelle.
"Kas — herra Maythorne. Minä — hm — pistäydyin luoksenne puhumaan — tuosta Mazaroffin jutusta. Enoni, sir Samuel Leeke, tiedättehän —"
"Tiedän!" keskeytti Maythorne hilpeästi. "Olette kovin ystävällinen, herra Mallison. Istukaa! Herra Crole — herra Holt."
Mallison istahti ja hymyili minulle.
"Olen nähnyt teidät ennen", hän sanoi. "Huntingdonissa — Mazaroffin seurassa."
"Ja myöhemmin Yorkissa", täydensin minä.
"Juuri niin, myöskin Yorkissa", myönsi hän. "Omituinen juttu, eikö olekin?"
"Mitä tiedätte siitä, herra Mallison?" kysyi Maythorne. Hän otti savukekotelon kirjoituspöydältään ja pani sen kiertämään. "Tahtoisimme kovin mielellämme saada kaikki mahdolliset tiedot. Ja jos voitte kertoa meille jotakin —"
Mallison etsi virittävää innoitusta savukkeestaan.