NELJÄSKOLMATTA LUKU

Tietymättömissä

Ei tarvinnut muuta kuin vilkaista molempiin poliiseihin huomatakseen, että tämä ilmoitus oli tehnyt heidän virallisesti koulutettuihin aivoihinsa samanlaisen vaikutuksen kuin olisi äkillinen valovirta kohdistettu ennen pimeässä olleeseen esineeseen. Corkerdale katsoi Mannersiin; Manners tuijotti Corkerdaleen; sitten he molemmat kääntyivät asianajajaan päin.

"Rouva Elphinstone!" huudahti Manners. "Kadonnut jälkisäädös rouva
Elphinstonen hallussa?"

Corkerdalen ensimmäinen huomautus oli sävyltään tyynempi.

"Se kaipaa jonkun verran selitystä", virkkoi hän tärkeän näköisenä. "Mikäli olen kuullut, oli jälkisäädös Mazaroffin taskussa kun hänet murhattiin."

"Sikäli kuin tiedetään, se oli", vastasi Crole. "Hän otti sen mukaansa Postlethwaiten toimistosta Yorkissa, eikä sitä varmasti ollut hänen Lehtokurpassa olevien tavaroittensa joukossa, jotka me tarkastimme hänen kuolemansa jälkeen. Selitystä! Niinpä kyllä! Mutta kerron teille, miten saimme tietää, että se oli rouva Elphinstonella." Sitten hän selosti edellisen illan tapahtumat, jättäen kuitenkin mainitsematta, että Sheila tuli asuntooni, tuoden kadonneen jälkisäädöksen. "Ja nyt", hän jatkoi, "on ydinkohta se, miten, missä ja minkälaisissa olosuhteissa rouva Elphinstone sai jälkisäädöksen haltuunsa. Rouva Elphinstonen saavuttua eilen illalla Lontooseen tapasi Maythorne hänet ja koetti saada häneltä selityksiä. Hän ei saanut!"

"En sanaakaan!" vahvisti Maythorne. "Hän oli pelkkää uhmaa. Huomautin, mikä johtopäätös siitä voitaisiin vetää, mikä epäluulo saattaisi kohdistua häneen. Kaikki turhaa. Hän kieltäytyi puhumasta ja ilmaisemasta mitään."

"Ja se panee minut ajattelemaan", huomautti Crole hieman innokkaasti, "että rouva Elphinstone voi sittenkin selittää kaikki asianmukaisesti ja pätevästi. En voi kuvitella, että nainen, jolla on hitunenkaan järkeä — ja hän on laskeva, taitava, kylmä nainen — olisi kyllin typerä käyttäytyäkseen sillä tavoin, jollei hän tietäisi olevansa turvassa. Te kai ilmaisitte, että teidän on ilmoitettava asia poliisille, eikö niin, Maythorne?"

"Kyllä!"