"Niin minustakin", vahvisti Manners. "Asiaa ei voi jättää tälleen."
Nousimme kaikki seisomaan. Syntyi lyhyt äänettömyys. Crole oli juuri sanomaisillaan jotakin, kun ovelle koputettiin. Ecclesharen taloudenhoitajatar pisti päänsä sisään.
"Ulkosalla on nuori mies, sir, tiedustelemassa, onko herra Maythorne täällä", hän ilmoitti. "Hän saapui autolla, sir, erään vanhan herran seurassa. Nuori mies käski sanomaan, jos herra Maythorne on täällä, että hänen nimensä on Pickles."
"Yksi konttoristeistani", jupisi Maythorne. "Suokaa anteeksi!" Hän
riensi ulos, palaten parin minuutin kuluttua muassaan herra
Elphinstone. Ja ensimmäisen kerran koko tuttavuutemme aikana
Maythornessa näkyi merkkejä kiihtymyksestä ja huolestumisesta.
"On tapahtunut uusi käänne!" huudahti hän astuessaan huoneeseen. "Herra Elphinstone on käynyt toimistossani ja seurannut minua tänne kertoakseen, että rouva Elphinstone on kadonnut!"
Käännyimme kaikki herra Elphinstoneen päin. Hän oli järkyksissä, niin että hänen tavallinen uneliaisuutensa oli haihtunut; hän näytti hämmentyneeltä, harmistuneelta, sekavalta, perinpohjin ymmälle joutuneelta. Seisoen ovensuussa ja vilkuen meihin, ikäänkuin ei olisi kyennyt pääsemään meistä selville eikä laskemaan meitä, hän nyökkäsi koneellisesti Maythornen lausuttua ilmoituksensa. Mutta hän hillitsi itseään kylliksi vahvistaakseen sen sanoillakin.
"Eilis-illasta alkaen!" hän sopersi. "Kadonnut — jäljettömiin. Tuiki tavatonta — ja ikävää — ja kiusallista. En tosiaankaan tiedä mitä ajatella tai tehdä! Perin vaikea tilanne!"
Crole, joka uutisen kuultuaan oli vilkaissut terävästi poliiseihin, työnsi tulokkaalle tuolin.
"Istukaa, herra Elphinstone!" hän kehoitti. "Ehkä voimme auttaa teitä vähän. Milloin rouva Elphinstone katosi?"
Elphinstone vaipui tuolille ja katsoi taaskin meihin. Hänellä oli vanhakuosinen kävelykeppi, ja koneellisesti hän nosti sen hopeisen nupin leukaansa vasten ja hankasi sitä miettivänä.