Mutta silloin — se tapahtui oikeastaan kai Sheilan tähden — arvelin, että minunkin oli lausuttava joku sana. Olin ollut vaiti, sillä en katsonut kykeneväni puhumaan poliisien ja etsivien seurassa, mutta olin koko ajan ajatellut ja harkinnut.
"Minä uskon, että te molemmat olette väärässä!" pamautin, katsoen ensin Crolea, sitten Ecclesharea silmiin. "Mazaroff, kuten tiedämme, ammuttiin Musgraven pyssyllä! Miten olisi rouva Elphinstone voinut saada sen käsiinsä? Musgraven pyssy löydettiin murhapaikalta."
Mutta Maythorne pudisti päätään.
"Emme tiedä, että Mazaroff ammuttiin Musgraven pyssyllä, Holt", hän huomautti vastaan. "Se on kiperä kohta! Sinä iltana ammuttiin kaksi laukausta; ensimmäisen kuulivat tohtori Eccleshare ja Parslave; toisen kuuli vanha Hassendeane jonkun aikaa myöhemmin. Emme tiedä, kumpi laukaus surmasi Mazaroffin, emmekä sitä, mistä pyssystä se ammuttiin."
"Jos Mazaroffin surmasi toinen laukaus — vähää ennen kymmentä — niin ampuja ei ollut rouva Elphinstone", intin. "Sillä Eccleshare ja Parslave kertoivat nähneensä hänet vähän jälkeen kahdeksan. Enkä minä puolestani ole lainkaan varma, että he näkivät juuri hänet! He myöntävät, että oli pimeä — he ovat saattaneet nähdä jonkun toisen naisen, joka läheisesti muistuttaa häntä —"
"Ei!" kivahti Eccleshare. "Näimme — hänet!"
"Sitäpaitsi", jatkoin, "on otettava huomioon vielä yksi seikka. Onko se todennäköistä? Onko se edes otaksuttavaa? Miksi rouva Elphinstone olisi ampunut Mazaroffin eli Merchisonin — laillisen aviopuolisonsa?"
"Ehkä juuri siitä syystä, että Mazaroff oli hänen laillinen aviopuolisonsa", huomautti Crole, hymyillen kuivasti. "Sen nojalla, mitä olen nähnyt rouva Elphinstonesta, olen valmis uskomaan, että häneltä syntyy minkälainen teko hyvänsä."
"Tämä on murha!" kivahdin. "Ja joka tapauksessa — jos rouva Elphinstone olisikin sen tehnyt ja ilmaissut eilen illalla salaisuutensa tyttärelleen, niin olen varma, ettei neiti Merchison suostuisi auttamaan ja edistämään häntä sitä enää salaamalla."
"Niinkö, nuori mies", vastasi Crole. "En voi sanoa muuta kuin sen, ettette tunne elämää, ette ihmisluontoa — ettekä naista. Minä väitän, että neiti Merchison menettelisi juuri siten! Kuten jo aikaisemmin huomautin, veri on vettä sakeampi. Neiti Merchison — hyvin kiihkeätunteinen nuori nainen — epäilemättä harmistui kovasti äitiinsä jälkisäädöksen johdosta ja riensi päätäpahkaa palauttamaan sitä oikeudenmukaiselle omistajalle, jota kohtaan, rakas Holt, hän tuntee voimakasta, hyvin voimakasta mielenkiintoa. Mutta jos asia joutui niin tiukalle, että rouva Elphinstonen oli pakko tyttärelleen tunnustaa sekaantuneensa suoranaiseen murhaan, niin silloin, uskallan väittää, neiti Merchisonin lapsentunteet vaatisivat äänensä kuuluville, ja hän tekisi kaiken voitavansa auttaakseen äitiään! Siitä on kai Maythorne yhtä mieltä?"