"Tietysti", sanoi Maythorne puolittain välinpitämättömästi. "Siitä ei ole epäilystäkään — ihmisluonto! En pitäisi neiti Merchisonia kovinkaan suuressa arvossa, jollei hän ponnistelisi äitinsä puolesta! Mutta tämä kaikki on pelkkää puhetta — tehkäämme jotakin!" Hän kääntyi Eccleshareen. "Otaksuttavasti otatte varteen Corkerdalen viittauksen ja viivytte täällä, kunnes saatte tietää, tarvitaanko teitä ja Parslavea todistamaan, tohtori?"
"Minun lienee se tehtävä", myönsi Eccleshare. "Viikko tai pari ei merkitse kovinkaan paljoa, paitsi että henkilö, jolle olen luovuttanut asuntoni ja potilaani, haluaisi muuttaa tänne. Se voidaan kuitenkin järjestää. Lienee pakko, vai mitä?"
"Luultavasti", vastasi Maythorne. "No niin", jatkoi hän Crolelle ja minulle, "lähdetään liikkeelle."
Poistuimme talosta. Ulkosalla, kadun vastaisella puolella, oli Johnson yhäti vetelehtimässä. Hänen katseensa osui Maythornen silmiin. En tiedä, millä tavoin Maythorne antoi hänelle merkin, mutta hän löntysteli kauemmaksi, yhä kauemmaksi, kadoten näkyvistä.
"On tarpeetonta pitää tuota miekkosta enää täällä", huomautti
Maythorne. "Ja nyt Cottingleyn luokse. Taidanpa lähettää hänet rouva
Elphinstonen jäljille — hän löytää kadonneet paljon nopeammin kuin
yksikään ammattipoliisi."
"Mistä hän ottaa käsiinsä johtolangan?" kysyi Crole purevasti.
"Jättäkää se Cottingleyn huoleksi!" tokaisi Maythorne. "Hän löytää johtolangan sieltä, mistä ei kukaan muu sitä näe. Hän ei tarvitse muuta kuin selvät ja täsmälliset ohjeet alkaakseen."
Tapasimme Cottingleyn kadun päässä. Hän söi omenaa täydennykseksi leipä- ja juustopuoliseensa. Rauhallisena kuten aina hän kääntyi kanssamme astelemaan lähimmälle ajuriasemalle, Maythornen puhuessa hänelle matkalla.
"Entä nyt?" tiedusteli Crole, kun jälleen olimme Edgware-tiellä.
"Aion pistäytyä Shortin hotellissa", ilmoitti Maythorne, "kuulustamassa, ovatko ne miekkoset saaneet mitään selville, ja saadakseni Cottingleylle alkuvauhdin. Tulkaa te molemmat mukaan!"