"Alison Murdoch!"
"Entä missä Alison Murdoch on?" jatkoi Maythorne. "Mutta — otaksuttavasti ette sitä tiedä!"
"En!" vastasi Sheila. "En tiedä."
Maythorne nyökkäsi makuukamarin oveen päin.
"Tietääkö rouva Elphinstone?"
"Ei! Ei sen paremmin kuin minäkään. Hän tietystikin katosi."
Corkerdale rykäisi; se osoitti, että hän katsoi aikansa tulleen.
"Minä — se on, kersantti Manners ja minä toivoisimme, herra Maythorne", hän alkoi, "että neiti Merchison suvaitsisi kertoa, mitä tapahtui, sitten kun hän, hänen äitinsä ja tuo nainen lähtivät tästä hotellista kolme päivää sitten. Minusta tuntuu, että meidän olisi kuultava niin sanoakseni yhtäjaksoinen kertomus. Sitten —"
"Kyllä kerron kaikki", keskeytti Sheila. "Mutta minun on sitä ennen päästävä alkuun. Minun on alettava siitä hetkestä, jolloin herra Maythorne ja herra Holt tulivat neiti Apperleyn asuntoon sinä iltana — samana iltana, jona äiti saapui tänne. Sen jälkeen kun te olitte poistuneet", hän jatkoi, katsoen Maythorneen ja minuun, "ajattelin paljon — hirvittävän paljon — koko tätä juttua. Minua vaivasi kaikki — jälkisäädös — tilanne yleensä. Sanoakseni totuuden tunnustan tunteneeni, että jos kaikki olisi jäänyt ennalleen, olisin ollut hyvin vähällä joutua epäilemään omaa äitiäni. Senvuoksi —"
Herra Elphinstone iski kämmenillään polviansa ja ähkyi äänekkäästi.
Mutta Sheila vain vilkaisi häneen ja kertoi edelleen.