"Senvuoksi sanoin vihdoin neiti Apperleylle meneväni Shortin hotelliin ja koettavani saada äidiltäni kaikki selville, jos se suinkin kävisi päinsä. Tulin tänne ja tapasin äidin tuolla makuukamarissa."
"Yksinkö?" kysäisi Maythorne.
"Yksin! Aluksi sukeutui välillämme hieman kiivas sananvaihto — hän oli luonnollisesti vihastunut minuun, ensiksikin, koska olin anastanut jälkisäädöksen hänen hallustaan, ja toiseksi, että olin karannut Lontooseen, tuoden sen muassani ja antaen sen herra Holtille. Mutta lopulta hän tyyntyi, ja solmittuamme jälleen ystävälliset suhteet keskenämme hän vihdoin huomautti minulle, ettei minun olisi tarvinnut olla niin hätäinen, sillä hän oli varmasti aikonut jo seuraavana päivänä lähettää jälkisäädöksen joko sen valmistajalle herra Postlethwaitelle taikka herra Crolelle ja liittää mukaan selostuksen siitä, miten se oli joutunut hänen huostaansa."
"Sanoinhan sen — sanoinhan sen!" riemuitsi herra Elphinstone. "Tiesin, että asia voitiin selvittää täysin sopivasti!"
"Miten oli jälkisäädös joutunut rouva Elphinstonen haltuun?" tiedusti
Maythorne.
"Se kävi seuraavalla tavalla", vastasi Sheila. "Olen kertonut teille ja herra Holtille, että äitini oli ulkosalla myöhään illalla kahtena päivänä peräkkäin ja että kuultuani hänen toisena iltana palaavan hiivin portaita alas ja hänen tietämättään näin hänen tarkastavan asiakirjaa, joka sittemmin osoittautui jälkisäädökseksi. Hän selittää, että tultuaan sinä iltana kotiin hän tapasi kirjastossa yhden lasioven avoinna, ja matolla parhaiksi oven sisäpuolella oli kuori, joka sisälsi jälkisäädöksen! Hän oli juuri ottanut sen lattialta ja tarkasti sitä, kun minä näin hänet."
"Niinpä niin — niinpä niin!" mutisi Elphinstone. "Täysin selvää!
Täysin!"
Mutta nuo kolme kuuntelijaa eivät sanoneet mitään, eikä myöskään heidän ilmeistään voinut päättää mitään. He katsahtivat toisiinsa, mutta ne katseet olisivat voineet yhtä hyvin lähteä — jos sellainen olisi mahdollista — marmoripatsaiden silmistä.
"Jatkakaa, olkaa hyvä!" pyysi Maythorne tyynesti.
"No niin", jatkoi Sheila. "Sitten aloin puhua äidille siitä, millä kaikilla tavoin jälkisäädös oli mahdollisesti voinut ilmestyä sinne. Osoitin hänelle, että kun se löytyi hänen hallustaan ja hän kieltäytyi selittämästä ja vastaamasta kysymyksiin (mikä kaikki johtuu hänen luontaisesta ylpeydestään, itsepäisyydestään ja vastahakoisuudestaan, jota hän tuntee, jos häntä koetetaan pakottaa), alkaisivat ihmiset, kuten esimerkiksi te, epäillä häntä. Hän ei välittänyt siitä kovinkaan paljoa, vaan aloimme keskustella siitä, kuka murhaaja saattoi olla. Sillä minusta tuntui, että kuka jälkisäädöksen anastaja lieneekään ollut, hän oli ensin murhannut sen säätäjän! Ja vihdoin — muistaakseni sattumalta — mainitsin hänelle kohokuvalla koristetusta rintaneulasta, jota te näytitte minulle tuonnottain."