"Ahaa!" äänsi Maythome, koettaen hillitä kiihkeätä jännitystään. "Vai niin? Hyvä — hyvä! Ja —"
"Äiti kävi äkkiä kiihtyneeksi. Hän teki heti johtopäätöksen, että olitte löytänyt sen murhapaikalta —"
"Sieltä sen löysinkin!" huomautti Maythorne.
"Niin hän arveli — ja sanoi, että te tietysti juuri senvuoksi olitte pannut sen talteen. Sitten hän kertoi, että kuvauksestani päättäen neula oli toinen kahdesta, jotka herra Elphinstone oli monta vuotta sitten ostanut Skotlannista ja antanut hänelle. Hän ei ollut koskaan niitä käyttänyt, koska ne olivat rasittavan raskaat; toinen oli vielä hänellä, mutta toisen hän oli joku aika sitten lahjoittanut pois."
"Niinkö? Kenelle?" kysyi Maythorne innokkaasti.
"Alison Murdochille!" vastasi Sheila, luoden meihin nopean katseen miehestä mieheen. "Ja niin pian kun sen kuulin, oivalsin heti, miten tämä likainen juttu oli käynyt. Syyllinen oli Alison Murdoch. Hän oli murhannut ja ryöstänyt Mazaroffin; häneltä oli rintaneula pudonnut Reiver's Deniin; hän oli viskannut jälkisäädöksen Marrasdale Towerin kirjastoon — ainoa tuhoisa erehdys, jonka hän oli tehnyt vapaasta tahdostaan! — ja… hän oli tuolla, rauhallisesti syöden illallistaan sen huoneen viereisessä kamarissa, jossa me puhelimme! Käsitin kaikki… Ilmoitin äidille päätelmäni. Ja sitten noudin Alison Murdochin sisään ja syytin häntä — vasten kasvoja!"
KAHDEKSASKOLMATTA LUKU
Epäuskoinen etsivä
Kuului hyminää, joka kuulosti molempien poliisien mielenkiinnon ja ihailun ilmaukselta. Corkerdale, joka istui pyöritellen peukaloitaan ja katsellen Sheilaa tarkkaavasti, hymyili leveästi.
"Viskasitte hänelle vasten silmiä, neiti! Ihan suoraan!" hän huudahti.
"Niin — niinkö?"