"Hän luonnollisesti väitti syytöksiä vääräksi ja kiukustui", kertoi Sheila. "Hän aikoi syöksyä huoneesta valittamaan herra Elphinstonelle. Sitten hän muutti mieltään, sanoi menevänsä omaan huoneeseensa, sullovansa tavaransa kokoon ja poistuvansa hotellista. Mutta pian sain hänet luopumaan siitä aikeesta."
"Niinkö? Miten, neiti?" kysyi Corkerdale entistä innokkaampana.
"Ilmoitin hänelle, että jos hän yrittäisi poistua huoneesta, ennen kuin minä olin lopettanut puheeni, soittaisin kelloa, kutsuisin poliisia ja käskisin pidättää hänet! Ja sen olisinkin tehnyt — mikään ei olisi voinut pidättää minua. Se sai hänet rauhoittumaan — hän tunsi minut. Sitten puhuin hänelle. Esitin tosiseikat toistensa yhteydessä. Kerroin hänelle, että hänen kameaneulansa oli löydetty murhapaikalta —"
"Millainen hän oli kuullessaan sen?" pisti Maythorne väliin.
"Hän kävi hyvin kalpeaksi. Mutta melkein samassa silmänräpäyksessä hän tokaisi, että äidilläni oli aivan samanlainen rintaneula — miksi ei häntä epäilty? Vastasin, ettei äitini milloinkaan sitä käyttänyt, mutta hän, Alison, ilmeisesti käytti omaansa. Sitten aloin esittää hänelle asiaa oikeassa karvassaan ja peloittelin häntä minkä osasin. Äitini puolestaan rukoili häntä kertomaan kaikki, mitä tiesi. Kun lopulta sanoin hänelle, että jollen saisi selitystä, jättäisin hänet heti paikalla vangittavaksi, tunnusti hän tietävänsä — jonkun verran!"
"Ahaa!" äänsi Maythorne. "Jonkun verran!"
"Jonkun verran!" toisti Sheila. "Ja sen myönnettyään hän teki kummallisen tarjouksen, vaikka minun täytyykin sanoa, ettei se sillä kertaa tuntunut niin kovin kummalliselta. Hän huomautti olevansa yksin Lontoossa, jossakin määrin minun armoillani. Sitten hän johti mieleemme, että hänellä oli täällä Lontoossa veli, joka poistui Marrasdalesta monta vuotta sitten ja jolla hänen sanojensa mukaan oli liike Harrow-tiellä —"
"Niinpä tosiaankin!" mutisi Corkerdale. "Harrow-tiellä!"
"Ja hän teki meille tarjouksen", jatkoi Sheila. "Hän ilmoitti, että jos suostuisimme heti lähtemään hänen kanssaan hänen veljensä luokse ja sallisimme hänen ensin neuvotella veljensä kanssa, niin hän kertoisi meille ehdottoman totuudenmukaisesti kaikki, mitä tiesi. Olimme kyllin typeriä suostuaksemme ja lähdimme heti virkkamatta kellekään mitään. Otaksuimme tietysti ehtivämme takaisin varsin lyhyen ajan kuluttua."
"Mitenkäs kävi, neiti?" tiedusti Corkerdale.