"Poistuimme hotellista ja saimme ajurin lähimmän kadunkulmauksen takana. Alison Murdoch ilmoitti ajurille osoitteen. Tiedän, missä Harrow-tie yhtyy Edgware-tiehen Paddington Greenissä; ajoimme pitkän, hyvin pitkän matkan sen toiselle puolen. Vihdoin laskeuduimme rattailta —"
"Yksi minuutti, neiti", keskeytti Manners. "Satuitteko ajurista laskeutuessanne huomaamaan, seurattiinko teitä? Tuliko jäljessänne joku toinen ajuri?"
"Näin toisen ajurin seisahtuvan kadun vastaiselle laidalle hieman kauemmaksi. Panin sen merkille sillä aikaa, kun äiti maksoi kyyditsijällemme."
Manners hymähti ja kuiskasi ammattitoverilleen, niin että kaikki kuulivat:
"Se oli tietysti hän! Seurannut heitä! Suokaa anteeksi, neiti, että keskeytin!"
"Kävelimme katua pitkin vähän matkaa", kertoi Sheila edelleen. "Sitten käännyimme sivukadulle ja sitten vielä kapeammalle kadulle, joka lähti edellisestä — pimeälle, synkälle kadulle. Erään talon edustalla Alison Murdoch pyysi meitä odottamaan muutamia minuutteja, sillä aikaa kun hän kävisi sisällä. Teimme niin. Hän viipyi poissa ehkä viisi minuuttia ja tuli sitten noutamaan meitä sisälle. Se oli pimeä, kolkko talo, yhtä kolkko kuin se katu, jonka varrella se sijaitsi. Hän opasti meidät alakerrassa olevaan, makuukamarilta näyttävään huoneeseen, jota kaasulamppu himmeästi valaisi, ja pyysi meitä taaskin odottamaan muutamia minuutteja. Hän meni ulos — ja senjälkeen emme häntä enää nähneet."
Corkerdale, joka yhä pyöritteli peukaloitaan, siirsi ensi kerran silmänsä pois Sheilasta. Hän loi katseensa kattoon ja tuijotti miettivänä sinne — mitä hän lieneekään siellä nähnyt. Mutta Manners lausui terävästi yhden sanan:
"Satimessa!"
"Niin, tietenkin olimme satimessa", yhtyi Sheila. "Ja sen ansaitsimmekin, ainakin minä! Emme olleet viipyneet huoneessa viittä minuuttia, kun jo tiesimme sen. Kuulimme, että ovi kierrettiin lukkoon ulkoa päin, ja äänestä päättäen pantiin sen eteen telkikin. Juoksin heti ikkunalle ja vedin verhot syrjään. Silloin näin, että ikkunan edessä ulkopuolella oli paksu ristikko, ja huomasin, että ikkunan työntökehyskin oli naulattu kiinni. Olimme tosiaankin satimessa! Hirveätä!"
"Mitä sitten tapahtui?" tiedusti Maythorne lempeästi. "Lyhykäisesti."