"Herra Mazaroff", hän jatkoi, "jota en ollenkaan tuntenut, vaikka olin nähnyt hänet kaupungilla yhtä tai kahta päivää aikaisemmin erään nuoren herrasmiehen seurassa, joka näkyy olevan täällä saapuvilla, ilmoitti tulleensa Yorkiin muutamiksi päiviksi ja majailevansa North Eastern-hotellissa. Hän oli muka saapunut Lontoosta omalla autollaan ja aikoi pistäytyä vielä kauempana pohjoisessa; siihen hän lisäsi olevansa kotoisin pohjoisesta, mutta olleensa poissa Englannista useita vuosia ja mielivänsä nyt palattuaan sijoittua Lontooseen. Sitten hän ilmoitti olevansa hyvin varakas, hankkineensa omaisuutensa erinäisillä liikepuuhilla itämailla ja viimeksi suurilla timanttikaupoilla Etelä-Afrikassa. Nyt hän oli vetäytynyt syrjään liike-elämästä, muuttanut koko omaisuutensa rahaksi ja tallettanut saamansa varat Eteläafrikkalaisen Imperial-pankkiyhtymän Lontoon-konttoriin, aikoen sijoittaa ne tähän maahan.
"Sitten hän leikillisesti huomautti, että koska hänellä ei ollut lapsia eikä sukulaisia, hän ei ollut siihen saakka tehnyt jälkisäädöstä, mutta halusi nyt tehdä sen ja oli sinä aamuna lähtenyt hotellistaan etsimään asianajajaa sitä varten. Sitten hän otti taskustaan paperiliuskan, johon hän oli kirjoittanut toivomuksensa, ojensi sen minulle ja tiedusti, voisinko laittaa sen asianmukaiseen kuntoon. Esitän tässä sen paperin", jatkoi Postlethwaite, vetäen taskustaan pitkulaisen kirjekuoren. "Se on siitä pitäen ollut minun hallussani. Luettuani sen sanoin herra Mazaroffille, ettei lainkaan tarvinnut laatia sitä sen virallisempaan sanamuotoon — se oli täysin selvä, eikä hänen ollut tehtävä muuta kuin kirjoitettava nimensä sen alle saapuvilla olevina todistajinaan minä ja joku konttoristini. Mutta se ei näyttänyt kelpaavan hänelle — ilmeisestikin hän tahtoi saada muodollisemman ja huolitellumman paperin. Luin senvuoksi hänen sepittämänsä luonnoksen hänelle, sain häneltä vakuutuksen, että siinä oli täsmälleen lausuttu kaikki, mitä hän halusi, ja lupasin valmistuttaa jälkisäädöksen; hänen oli tultava järjestämään asia valmiiksi mihin aikaan hyvänsä kello kolmen jälkeen. Hän palasi toimistooni puoli neljän aikaan, jolloin jälkisäädös oli valmis hänen allekirjoitettavakseen. Hän merkitsi nimensä asianomaiseen paikkaan minun ja konttoristini Herbert Wilkinsin nähden, maksoi palkkioni ja poistui, vieden jälkisäädöksen muassaan.
"Vasta muutamia päiviä myöhemmin huomasin unohtaneeni antaa hänelle takaisin alkuperäisen suunnitelman, jonka löysin eräiden paperien seasta kirjoituspöydältäni. Poikkesin itse North Eastern-hotellissa viedäkseni sen, mutta sain tietää, että herra Mazaroff ja hänen ystävänsä herra Holt olivat lähteneet Durhamiin ja edelleen pohjoiseen jättämättä osoitetta. Pistin senvuoksi luonnoksen talteen. Eilen luin sanomalehdistä selostuksia siitä, mitä täällä oli tapahtunut, ja kun erikoisesti panin merkille, että herra Mazaroffilta oli ryöstetty paperit samoin kuin rahat ja arvoesineet, pidin velvollisuutenani lähteä heti tänne kertomaan tietoni."
Postlethwaite lopetti puheensa yhtä jyrkästi kuin oli sen aloittanutkin. Kaikkien silmät olivat kiintyneet häneen; kaikista siellä olevista ihmisistä hän yksin tunsi salaisuuden; hän tiesi, kelle tahi mihin tarkoitukseen tämä epäilemättä varakas mies oli määrännyt rahansa. Jokainen luultavasti toivoi, että tutkintotuomari heti tiedustaisi sitä kohtaa — mutta hän oli iäkäs, vanhoihin kaavoihin kiintynyt ja tahtoi noudattaa omia menettelytapojaan. Hän alkoi verkkaisesti kuulustella todistajaa.
"Olemme teille hyvin kiitollisia, herra Postlethwaite", hän sanoi. "Luulonne mukaan vainajalla siis oli jälkisäädös taskussaan. Todistuksista käy ilmi, että kaikki hänellä olleet rahat, arvoesineet ja paperit ovat kadonneet hyvin todennäköisesti murhaajan tai murhaajien anastamina; otaksuttavasti on jälkisäädös mennyt samaa tietä. Mutta tärkeätä on tietää, että sellainen asiakirja on ollut olemassa. Haluaisin nyt esittää teille kysymyksen tai pari. Mainitsiko herra Mazaroff teille — hän näyttää olleen avopuheinen — sattuiko hän mainitsemaan teille koskaan käyttäneensä jotakin muuta nimeä paitsi sitä, jonka hän ilmoitti teille?"
Postlethwaite teki jyrkästi torjuvan liikkeen. "Ei, varmasti ei!" hän vastasi.
"Hän ei ilmaissut, että nimi Mazaroff oli otettu?"
"Ei!"
"Eikö se teistä tuntunut oudolta nimeltä englantilaiselle?"
"Kyllä. Mutta olen tavannut vieläkin oudompia."