"Kysyittekö häneltä, miksi hän tuli juuri teidän luoksenne — Yorkiin?"
"En — koska hän jo aluksi sanoi saaneensa sen päähänsä sinä aamuna, ja kun hän muka sai jotakin mieleensä, pani hän sen toimeen heti."
"Mainitsitte hänen ilmoittaneen olevansa varakas. Ilmaisiko hän omaisuutensa suuruuden? Mikäli olen kuullut, hän oli hyvin avomielinen ja suorapuheinen."
"Niin. Kyllä hän ilmaisi sen. Hän sanoi, että hänellä oli noin kahdeksansataatuhatta puntaa."
Tutkintotuomari nojautui taaksepäin tuolissaan, pani sormiensa päät vastakkain ja katsoi ympärilleen salissaolijoihin. Sitten hän jälleen kääntyi todistajan puoleen.
"Pyydän vaivata teitä lukemaan jälkisäädöksen luonnoksen, herra
Postlethwaite", hän virkkoi rauhallisesti.
Postlethwaite otti pitkulaisesta kuoresta paperiarkin ja alkoi lukea haudanhiljaisuuden vallitessa:
"Minun, Salim Mazaroffin, joka asun Hotel Cecilissä, Lontoossa, Middlesexin kreivikunnassa, ja Darlingkadun varrella Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa, viimeinen tahtoni on seuraava. Tällä jälkisäädöksellä määrään kaiken omaisuuteni, sekä kiinteän että irtaimen, joka minulla kuollessani on tahi johon minulla silloin on oikeus, Mervyn Holtille, joka asuu Lontoossa, Jermyn-katu 559 a, hänen täydelleen hallittavakseen; samalla määrään sanotun Mervyn Holtin tämän jälkisäädökseni ainoaksi toimeenpanijaksi ja kumoan kaikki aikaisemmat jälkisäädökseni ja määräykseni."
Siinä oli kaikki. Mutta äkkiä huomasin, että kaikkien katseet olivat kääntyneet todistajasta minuun.