Poliisien otaksuma
Ensimmäinen seikka, jonka täsmälleen tajusin yorkilaisen asianajajan ilmoituksen aiheuttaman musertavan tunteen jälkeen (sillä totta puhuen se vaikutti minuun lamauttavammin kuin kertaakaan pommin räjähtäminen maailmansodassa), oli Crolen ääni korvani juuressa.
"Pysykää tyynenä, Holt!" hän kuiskasi kiihkeästi. "Pysykää tyynenä — rauhallisena!"
Luullakseni vain kuulin hänen sanansa niitä käsittämättä — silmäilin tutkintotuomaria ja tunsin, että häneen ikäänkuin oli kiteytynyt kaikki se, mitä tässä huoneessa olevat ihmiset ajattelivat ja aprikoivat. Äkkiä hän esitti tuikean kysymyksen Postlethwaitelle:
"Oliko varsinaisen, vainajan asianomaisesti vahvistaman jälkisäädöksen sanamuoto juuri tämä?"
"Täsmälleen!" vakuutti Postlethwaite. "Tämä on luonnos — vainajan käsialalla kirjoitettu — josta varsinainen jälkisäädös jäljennettiin."
Tutkintotuomari katseli ympärilleen — ei erikoisesti kehenkään.
"Tietääkseni ei jälkisäädöstä ole löydetty", hän sanoi. "Otaksuttavasti on murhaaja sen anastanut vainajan muiden paperien joukossa. Ei kukaan tiedä siitä mitään, vai kuinka?"
Wetherby ponnahti seisoalleen luoden minuun syrjäsilmäyksen.
"Koska jälkisäädöksessä määrätty perillinen herra Holt on saapuvilla", hän virkkoi, "niin haluaisin kysyä häneltä, tietääkö hän siitä mitään."