"Ei se ole mikään arvoitus", vastasi hän nauraen. "Luullakseni neiti Sheila on rakastunut teihin — ja toivoisi paljon mieluummin rahat teille kuin äidilleen ja itselleen! Älkää olko aasi, Holt-nuorukainen! Jos vain saamme käsiimme jälkisäädöksen, niin te saatte kiinni rahoista. Ja kun saatte kiinni, niin — pitäkää tiukasti!"
Erosin hänestä puolisen jälkeen ja menin asuntooni Jermyn-kadun varrelle. Tuntui siltä kuin olisin ollut poissa sieltä kokonaisen vuosituhannen. Vietin siellä rauhaisen iltapäivän ja levollisen illan, paneutuen nukkumaan aikaisin. Ja kello yhdeksän seuraavana aamuna astui Maythorne sisälle.
"Sain eilen illalla sähkösanoman Kapkaupungista", hän ilmoitti. "Herman
Kloop on Lontoossa — First Avenue-hotellissa. Lähdetään — noudetaan
Crole ja mennään heti Kloopin puheille."
KOLMASTOISTA LUKU
Timanttimaailma
Tapasimme Herman Kloopin puoli yhdentoista aikaan verkkaisesti lopettelemassa myöhäistä aamiaistaan hotellinsa melkein tyhjässä kahvilahuoneessa. Hän oli pieni, ketterä, juutalaisen näköinen mies, hyvin huolellisesti ja muodikkaasti puettu, mutta yllään enemmän kultakoruja ja timantteja kuin englantilaiset tavallisesti käyttävät. Hän ei näyttänyt lainkaan kummastuvan saadessaan vieraikseen kolme tuntematonta ja osoitti ensin hänelle lähettämiämme käyntikortteja ja sitten lautasensa vieressä olevaa sanomalehtikasaa.
"Olen jo nähnyt teidän kaikkien nimet noista", hän virkkoi, kehoittaen meitä istuutumaan pöytäänsä. "Kuka teistä on herra Crole? Herra Maythorne? Herra Holt?"
Hän näkyi erityisesti kiinnittävän huomiota minuun, kun olimme kukin ilmoittaneet nimemme, ja silloin muistin, että Postlethwaite oli todistaessaan kuulustelussa ilmaissut Mazaroffin jälkisäädöksen sisällön ja että saapuvilla oli ollut sanomalehtien uutistenhankkijoita.
"Saavuin Lontooseen vasta eilen illalla", jatkoi hän meidän istuuduttuamme. "Luin sanomalehdestä Mazaroffin murhasta tullessani Harwichista — viime viikolla olin Amsterdamissa ja Antwerpenissä — ja heti tänne saavuttuani lähetin noutamaan viime päivien lehtiä, joita olen silmäillyt tänä aamuna. Kummallinen juttu, hyvät herrat! Mutta ei sittenkään niin kummallinen kuin näyttää. Mazaroff oli huoleton mies — häneltä puuttui eräs ominaisuus, jonka useimmissa teissä englantilaisissa olen huomannut olevan liiankin silmäänpistävän."
"Tarkoitatteko, että hän oli liian avoin?" kysyi Crole. "Sitä olen minäkin väittänyt pariinkymmeneen kertaan."