Se johti mieleeni, mitä Sheila oli edellisenä päivänä puhunut. Ja kun jo tiesin, että Crole oli kokenut ja taitava mies, kerroin hänelle siitä lyhyestä keskustelusta.
"Miksi hän niin kiihkeästi haluaa, etteivät rahat joutuisi hänelle ja hänen äidilleen?" kysyin.
Crole laski samassa veitsensä ja haarukkansa lautaselleen, nojautui taaksepäin tuolissaan, mietti hetkisen ja naurahti sitten hiljaa.
"Sukkela tyttö!" hän kehui.
"Mitä tarkoitatte?"
Hän kumartui tutunomaisesti eteenpäin.
"Näin meidän kesken, Holt", hän vastasi. "Jollemme lainkaan ota huomioon Mazaroffin jälkisäädöstä, niin minkälainen on taloudellinen asemanne?"
"No niin, minulla on tuloja noin viisisataa puntaa vuodessa omasta kohdastani", ilmoitin, "ja luullakseni saan lisää toiset viisisataa tahi kuusisataa isäni kuoltua."
"Kas niin!" hän huudahti. "Siis tuhannen punnan vuositulot. Nyt esitän teille toisen kysymyksen, poikaseni. Jos rouva Elphinstone tyttärineen — erikoisesti äiti — saisi kahdeksan- tai yhdeksänsadantuhannen punnan suuruisen omaisuuden, niin luuletteko, että rouva Elphinstone, joka on hieman maailmallinen ja kunnianhimoinen nainen, olisi taipuvainen antamaan tyttärensä verrattain köyhän miehen puolisoksi? Tämä on todellisuuden eikä haaveiden maailma, nuori mies!"
"Mihin tähtäätte!" huudahdin. "Puhutte arvoituksellisesti."