Poistuimme hotellista. Maythorne kiiruhti suoraa päätä lähimpään sähkösanomatoimistoon; hän tahtoi välttämättä heti sähköttää Herman Kloopille saadakseen eräitä tuiki tarpeellisia tietoja Mazaroffista. Ja kun puolipäivä oli jo aikoja ohitse, menimme me, Crole ja minä, Romanon ravintolaan haukkaamaan hiukan puolista; olimme kumpikin rasittuneet matkustettuamme yön ja käveltyämme sinne tänne Lontoossa.
"Se on kummallinen juttu, Holt", sanoi Crole, kun olimme sijoittuneet mukavaan ja rauhalliseen soppeen. "Tarkoitan sitä, mitä olemme saaneet selville tänä aamuna. Oletteko nähnyt Armintraden?"
"Vain melkein kuin ohimennen", vastasin. "Courthopen metsästyshuvilassa silloin, kun neiti Merchison vei minut sinne tiedustamaan, oliko siellä kuultu mitään Mazaroffista."
"Minkälainen mies hän on? Minä en tunne häntä lainkaan."
"Ovela veitikka luullakseni. Näyttää siltä, että hän tahtoisi kuulla kaikki, mutta ei suostu virkkamaan mitään."
"No, tähän asti hän on osoittautunut luulonne mukaiseksi", huomautti Crole. "Olisi odottanut hänen tulleen ilmoittamaan olleensa liikeasioissa Mazaroffin kanssa. Mutta hänpä ei hiiskunut sanaakaan!"
"Hän näyttää sellaiselta mieheltä, joka vastaa siihen, ettei Mazaroffin kuolema ole hänen asiansa. Sellaisen vaikutuksen hän tekee."
"Niinpä niin", virkkoi Crole, "meidän on saatava selko muutamista seikoista — siitä kyllä Maythorne pitää huolen. Toivoisin, että saisimme käsiimme jälkisäädöksen — teidän tähtenne."
"Minä en sitä toivo", tokaisin. "Olen sen jo sanonut — ja syynkin."
"Älkää olko hupsu!" hän moitti. "Älkää milloinkaan kieltäytykö ottamasta vastaan rahaa, nuori mies! Vainaja halusi antaa rahansa teille. Ottakaa ne, jos vain saatte! Ehkä on paljoa parempi, että ne joutuvat teille, kuin jos ne saisi leski — joka rouva Elphinstone lain mukaan on — ja tytär."