Jännitin muistiani ankarasti. Ajatuksissani lähdin uudelleen matkalle Mazaroffin kanssa ja kuljin uudelleen koko ratamme Lontoosta rajaseudun nummialueelle saakka. Olimme pysähtyneet useita kertoja; koetin muistella, mitä kaikkea seisahduskohdilla oli tapahtunut.
"No niin", vastasin vihdoin. "En voi muistaa muuta kuin yhden seikan — joka saattaisi merkitä sitä, mihin tähtäätte. Vietimme yön Huntingdonissa — ensimmäisen yömme. Näin Mazaroffin puhelevan ilmeisesti tuttavalliseen tapaan erään miehen kanssa tupakkahuoneessa myöhään sinä yönä. Olin juuri menossa nukkumaan — he jäivät keskustelemaan. Sitten ollessamme Yorkissa näin hänet saman miehen seurassa asemalla lähellä kirjamyymälää."
"Mainitsiko hän teille siitä miehestä mitään myöhemmin jossakin tilaisuudessa?" kysyi Kloop.
"Ei maininnut. Näytti siltä kuin he olisivat tunteneet toisensa hyvin", sanoin. "Silloin sainkin sen vaikutuksen, että mies oli joku Mazaroffin lontoolaisia tuttavia."
"Tuntisitteko sen miehen jälleen?" tiedusti Kloop.
"Oh, kyllä — nuori, vaaleatukkainen, tervehipiäinen mies, hyvin upeasti puettu", selitin. "Otaksuttavasti suunnilleen viisikolmattavuotias."
"Oliko Lehtokurpan majatalossa muita vieraita kuin te?" jatkoi Kloop kyselyjään.
"Asumassa — ei ollut", vastasin. "Mutta siellä kyllä pistäytyi väkeä puolisella — automatkalla pohjoiseen tai etelään päin. Murhailtana oli siellä hyvin vilkas liike ja joka huone täynnä markkinoilta palaavaa väkeä; siellä oli myöskin automatkailijoita — kuulin rouva Musgraven valittavan, ettei hän markkinaväen tähden voinut huolehtia heistä kyllin hyvin. Tiedän esimerkiksi, että kahvilahuoneessa oli ihmisiä — autoilijoita, joiden vaunut olivat ulkosalla — mutta en nähnyt heitä; Mazaroffilla ja minulla oli yksityinen huone."
Kloop pani kätensä ristiin pöydälle ja katsoi meitä toisesta toiseen.
"Ajatukseni on", hän lausui, "että Mazaroffia lienee seurattu sinne ja että hänen vainuajansa on,tavoittanut hänet nummella ja murhannut hänet."