Mutta minä tarkkasin häntä. Hän oli niitä, jotka panevat liian paljon jalokiviä näytteille. Hänellä oli kravatissaan timantti, josta eräs kerholaisista kerran oli minulle kuiskannut, että sen täytyi olla pienen omaisuuden arvoinen. Hänellä oli samanlainen pikkusormensa sormuksessa. Hänellä oli paksut kultaperät hyvin upeassa kellossaan. Kaikki nuo esineet olivat yhä tallella. Hän havaitsi minun vilkaisevan niihin ja nauroi.
"Pyh, ei sellaista! Ei mitään pikku näpistelyä — jos se on oikea sana", virkkoi hän ivallisesti. "Huolellinen valmistelu vaatii suuria tuloksia. No — kaikki on päättynyt, kuten sanoin, ja toivon, että he päästäisivät minut menemään."
Tuijotin häneen, ääneti ihmetellen — en niin paljoa hänen menetystään, olipa se mitä tahansa, kuin hänen levollisuuttaan. Mutta kun hän ei omaehtoisesti antanut enempiä tietoja kuin mitä jo oli antanut, en niitä udellutkaan. Minäkin toivoin pääseväni pois ja käännyin tuontuostakin toiselta ovelta toiselle. Sitten avattiinkin se, josta ensin olimme astuneet huoneeseen. Hämärästi valaistussa eteisessä seisoivat nuo kolme miestä huppukauluksissaan.
"No, mr Vandamarke!" virkkoi johtaja leppeimmällä, kohteliaimmalla äänellään. "Auto odottaa käskyjänne."
Mr Vandamarke astui ulos vankilastaan, ja minä hänen kintereillään.
"Jos autonne on minun käskettävissäni", murisi hän, "vaikka luulen, että murina oli teeskenneltyä, niin vietäköön minut suoraan talooni Prince's Gaten alueelle Lontooseen. Tulen jo myöhään päivälliselle, ja päivällinen on tärkeä asia minun ikääni ehtineelle miehelle."
Rosvojen johtaja nauroi opastaessaan meidät rakennuksesta pihan yli.
"Pelkään, ettei se ole meille mahdollista, mr Vandamarke", vastasi hän, "mutta teemme teidän hyväksenne kaiken voitavamme, toisin sanoen, viemme teidät paikkaan, josta pääsette nopeasti ja välittömästi kosketuksiin Lontoon kanssa. Olemme nähkääs miehiä, jotka pitävät sanansa, — tänä yönä nukutte omassa vuoteessanne!"
"Sulimmat kiitokset huomaavaisuudestanne!" vastasi mr Vandamarke ivallisesti. "Osaanhan sentään kylliksi aritmetiikkaa käsittääkseni, että olette saanut palkan vaivoistanne! Mutta — se ei kuulu tähän, — haluammepa vain jo toiseen seuraan."
Hän astui autoon ja painuen sen etäisimpään nurkkaan vaikeni jälleen. Minä seurasin; kaksi miehistä lähti mukaan. Verhot tiukkaan vedettyinä kaikkiin ikkunoihin lähdimme jälleen liikkeelle. Kun yksi vartioistamme sytytti valon, vilkaisin kelloon. Kaksikymmentä minuuttia yli kahdeksan: olimme olleet tuossa oudossa talossa lähes kolme neljännestuntia.