Auto kulki miellyttävän tasaisesti, joten vierimme eteenpäin hyvin mukavasti. Äkkiä kumartui johtaja mr Vandamarken puoleen.
"Meillä on runsaasti tunnin matka, mr Vandamarke", virkkoi hän hauskasti naurahtaen. "Entä jos pelattaisiin korttia? Meillä on lehdet."
Minä vilkaisin toveriini. Ihmeekseni havaitsin hänen silmissään äkkiä välähtävän. Hän kohottausi.
"Onko teillä käteistä?" kysyi hän.
"Onhan toki!" vakuutti kysyjä taaskin naurahtaen. "Tässä on kortit. No, mitä pelaamme, mr Vandamarke? Te ja toverinne määräätte pelin."
"Jättäkää minut pois!" sanoin minä. "En halua pelata — eikä minulla ole rahaakaan, paitsi jokunen shillinki."
"Jättäkää hänet pois pelistä!" käski mr Vandamarke. "Minä en salli poikasten pelata kanssani, en milloinkaan pelaa muutoin kuin rahasta. Eikä nuorukaisilla ole syytä panna rahoja alttiiksi korttipelissä enemmän kuin muussakaan. No niin, minä pelaan teidän kanssanne. Otamme jonkun erän sokkopeliä."
Johtaja, joka oli laskenut levyn alas pöydäksi auton taka- ja etuistuimien välille ja nyt hypisteli uutta korttipakkaa, tiputteli lehtiä sormistaan ja tuijotti. Ainakin otaksun hänen tuijottaneen siitä tavasta päättäen, jolla hän käänsi naamioidut kasvonsa mr Vandamarkea kohti.
"Sokkopeliä!" huudahti hän. "Olenhan siitä tietenkin kuullut… mutta… eikö se ole pelkkää sattumankauppaa? Yksinomaan — uhkapeliä!"
"Kerrassaan!" varmensi mr Vandamarke. "Juuri sopiva peli näissä olosuhteissa."