"Mrs Kennerley", aloitin, "te olette mr Vandamarken yksityissihteeri?"
"Niin olen", vastasi hän.
"Ja epäilemättä olette hänen uskottunsa?"
"Useimmissa asioissa kylläkin — liikeasioissa."
"Oletteko — minä lyön kaikki korttini pöytään mr Vandamarken vuoksi — oletteko kuullut hänen erinomaisen kallisarvoisesta timantistaan?"
"Vandamarke-timantistako? — Olen."
"Tiedättekö, että hän on sen — kadottanut?"
Hän käänsi minuun katseen, jota minun oli vaikea ymmärtää. Ei se osoittanut kummastusta eikä myöskään ilmaissut, ettei hän olisi asiaa uskonut. Näytti siltä kuin hän olisi itseltään kysynyt, kuinka paljon minä tästä mainitsemastani tapauksesta oikeastaan tiesin.
"Kadottanut?" huudahti hän. "Mahdotonta!"
"Eipä suinkaan!" sanoin minä. "Pikemminkin on ihme, ettei hän ole sitä aikaisemmin menettänyt. Mutta… eikö hän ole siitä teille maininnut?"