"Huoneessa vastapäätä eteisen ovea", selitin. "Katselin avaimenreiästä — mukavan isosta reiästä. Minut oli suljettu huoneeseen!"
"Suljettu!" huudahti hän. "Kuka… kuka sen teki?"
"Trafferdale!" sanoin minä. "Ei ole tarpeen puuttua yksityiskohtiin. Näin eilen illalla sattumalta timantin Trafferdalen hallussa ja seurasin häntä kotiin, aikoen vaatia sen häneltä takaisin Vandamarkelle. Trafferdale osoitti minut siihen huoneeseen — ja lukitsi minut sinne!"
"Ja te näitte minut?" kysyi hän, vielä puolittain epäluuloisena.
"Minä näin teidät!" toistin. "Näin teidän tulevan sisälle; te näytitte Trafferdalelle sanomalehteä, ja huomasin teidän yhdessä pohtivan jotakin siihen painettua…"
"Sitä ilmoitusta!" jupisi hän.
"Sitten menitte hänen kanssaan toiseen huoneeseen", jatkoin minä. "Ja nyt teen teille kysymyksen: Ettekö tavannut siellä ketään naishenkilöä?"
Hänen kulmakarvansa kohosivat, ja huulet avautuivat silkasta kummastuksesta.
"Naishenkilöä!" huudahti hän. "Trafferdalenko asunnossa? En, ei siellä naishenkilöä ollut."
"Oli kyllä", sanoin minä. "Jollei hän ollut siinä huoneessa, jossa kävitte, oli hän toisessa. Varmasti hän siellä oli! — Minä näin hänen menevän sisälle Trafferdalen kanssa. Sanonpa teille, kuka hän olikin. Hän oli Vandamarken yksityissihteeri rouva Kennerley. No, eikö tässä kaikessa ole jotakin enempää kuin tiedätte olevan? Mitä sanotte välikappaleotaksumastani?"