Yksityisauto kolmine matkustajineen oli nyttemmin hävinnyt. Mutta Metham ei osoittanut suurta levottomuutta tai kiirettä sen takaa-ajoon. Hän kävelytti meidät verkalleen lähimmälle autoasemalle, valitsi yhden, kuiskasi sen ajajalle muutamia ohjeita, ja me kaikki nousimme autoon, joka kiidätti meitä länttä kohti. Se oli pitkähkö taival, ja ajopeleistä astuessamme olimme kaupunginosassa, jota vähän tunsin. Mutta Methamille se näkyi olevan kylläkin tuttu ja jätettyään auton hän ohjasi meidät parin kulman sivuitse ja vihdoin tielle, jonka varrelle rakennetut talot näkyivät kaikki sijaitsevan erillään muurien ympäröimissä puutarhoissa tuuheiden puiden ja pensaiden keskellä.
Pian tulimme sileätyylisen, tukevannäköisen, talvihuvilan kaltaisen rakennuksen luo, jonka portinpylväässä näimme mustilla kirjaimilla maalatun nimen "Ellacombe Lodge." Tämä talo, samoin kuin kaikki sielläpäin, oli omalla puutarhatontillaan eikä sitä ollut helppo nähdä. Etumuuri oli hyvinkin seitsemän tai kahdeksan jalkaa korkea, ja portti oli vankka. Mutta ketään ei ollut lähellä, ja kun olimme siinä pari minuuttia kuunnelleet, ehdotti Metham, että auttaisin hänet ylös, jotta hän voisi kurkistaa portinharjan yli. Hän kapusi sinne minun avullani ja pudottausi melkein heti takaisin.
"Varsin vähän elon merkkejä, mitä valaistukseen tulee", jupisi hän. "Näkyy sentään vähän valoa — etuhuoneesta hohtaa valoviiru ikäänkuin luukkujen läpi. Mr Gregg, minusta olisi parasta ryhtyä ripeään toimintaan! Kah, en luule, että tästä talosta pääsee ulos muuta tietä kuin tämän portin kautta, koskapa pylvääseen on pantu kaksi kelloa — toinen vierailijoita ja toinen liikemiehiä varten. Ehdotan siis, että te ja miss Vandamarke jäätte tänne vartioimaan, sillä välin kun minä riennän lähimpään puhelinkojuun ilmoittaakseni Corlandille, missä olemme, ja pyytääkseni häntä heti saapumaan tänne, mukanaan niin paljon apuväkeä kuin luulee tarvitsevansa. Ei ole epäilemistäkään, että nainen ja nuo kaksi miestä ovat täällä…"
"Entä jos ne tulevat ulos teidän poissaollessanne?" kysyin.
"Pysähdyttäkää heidät ja kysyä mäjäyttäkää heiltä heti timanttia ja muuta sitä koskevaa", vastasi hän. "Niin minä tekisin tai teen. Joka tapauksessa on parasta kiirehtiä ratkaisua. Enkä minä kauan viivy — tiedän, mistä voin soittaa."
Hän riensi pois pimeään, jättäen minut ja Rosalien suljetun portin eteen. Siellä oli hyvin hiljaista; ei kuulunut muuta kuin liikenteen vaimentunut humina isoilta valtakaduilta pohjois- ja eteläpuoleltamme. Ilman aikojani laskin käteni suljetulle portille ja ihmeekseni havaitsin sen myötäävän kosketuksestani.
"Tämä portti on lukitsematta!" kuiskasin. "No, minä menen sisälle!
Menen katsomaan, voinko tirkistää huoneeseen, josta valo kuultaa."
"Olkaa varuillanne!" sanoi tyttö. "Entä jos…"
Mutta kuiskaten hänelle varoituksen livahdin hiljaa portin sisäpuolelle puutarhaa reunustavien pensaiden siimekseen. Askel askeleelta lähestyin rakennusta kukkasarkojen pehmeän mullan yli. Samalla huomasin, että luukkujen rako, josta valo välkkyi, oli laajempi kuin Metham oli ilmoittanut. Ja silloin hiivin salavihkaa ikkunan luo ja kurkistin huoneeseen.