HYVIN VANHA MIES
Saatoin nähdä huoneeseen varsin hyvin. Se oli tilava, neliönmuotoinen, kummallakin puolen isoa takkaa vuodekomerot ja takaseinällä kaksoisovi, joka kaiketi johti rakennuksen perällä olevaan suojaan. Huonekalusto oli vanhanaikainen, eikä sitä paljoa ollutkaan. Huoneessa oli kolme henkilöä — samat, jotka olivat Charles-kadulla nousseet yksityisautoon. Mrs Kennerley istui nojatuolissa takan ääressä, iso turkiskauluksinen mies nojaili uuninreunusta vasten, pieni muukalaisen näköinen taas istui pöydän syrjällä heilutellen töppöjalkojaan. Ja pöydän keskellä tummalla kangastilkulla, lamppujen valossa säihkyen ja välkkyen, oli — timantti!
Minusta näytti, että nämä henkilöt odottivat jotakin tai jotakuta. Sitä päättelin heidän ilmeestään. Milloin he vilkaisivat timanttiin, milloin huoneen vasemmalla seinällä olevaan oveen, jonka arvelin avautuvan eteiseen ja joka oli hiukan raollaan. Siinä tähyillessäni harppasi turkiskauluksinen mies kerran ilmeisen levottomana ovelle, kurkisti pienestä aukeamasta, kuunteli ja palasi paikalleen. Silloin tällöin he vaihtoivat jonkun lauseenkin keskenään, mutta kaikesta päättäen ne olivat lyhyitä, ja varsinkin mrs Kennerley näkyi ottavan keskusteluun osaa vain yksitavuisilla äännähdyksillä. Ennenkuin olin kahtakaan minuuttia tarkannut, olin varma siitä, että nämä kolme odottivat neljättä henkilöä luokseen. Ja melkein olin varma siitäkin, että tuo neljäs henkilö oli aikeissa ostaa pöydällä kimaltelevan Vandamarke-timantin ja että se oli jätetty siihen mustalle samettipohjalle lumoamaan hänen silmänsä, heti kun hän astuisi huoneeseen.
Minun valtimoitani kiihoitti timantin näkeminen toisella tavalla. Olin luonteeltani kiihkeä — ja minulla oli luotettava pistoolini taskussa. Minusta näytti, että jos vain voisin päästä tuohon huoneeseen, hiipiä eteisen kautta sen ovelle ja astua sisälle, ojentaen pistoolini, niin voisin siepata timantin ja lähteä täysin onnellisin tuloksin tieheni. Ulkopuolelle päästyäni ja timantti hallussani…
Pelkään, etten sillä hetkellä ajatellut Rosalie Vandamarkea — tai jos ajattelinkin, tuumin vain, kuinka komealta ja urhoolliselta näyttäisikään, kun äkkiä ilmestyisin hänen viereensä pistooli toisessa kädessä ja pelastettu timantti toisessa. Aasihan minä olin, mutta tosiasia on, että livahdin pois ikkunasta, pujottausin laakeripensaiden välitse etuovelle ja hiivin pari kolme askelmaa sille johtavia portaita ylöspäin. Juuri yhtä varovaisesti minä hyvinkin minuutin kuunneltuani kiersin raskasta nuppimaista ripaa ja sitten työnsin hiljaa. Ovi oli auki. Tuuma tuumalta avaten sitä yhä enemmän pistin pääni eteiseen. Siellä oli kylläkin hiljaista ja pilkkosen pimeää, paitsi pientä valoviirua. Se tuli huoneesta, johon vastikään olin kurkistellut. Ja käsittäen, että oli toimittava nyt tai ei koskaan, minä vedin esille pistoolini, otin sen oikeaan käteeni ja livahdin pimeään. Sisälle päästyäni pysähdyin silmänräpäykseksi tunnustellen lattiaa kenkäni kärjellä. Matolla, paksulla matolla peitetty! Hiivin sitä pitkin kissanaskelin ja perin varovaisesti, jotten törmäisi johonkin siellä mahdollisesti olevaan huonekaluun. Vihdoin olinkin oven takana ja kuulin ääniä sisäpuolella.
"Kyllä hänen jo olisi aika olla täällä!" virkkoi miehen ääni nuristen.
"Olisi ollut jo kauan sitten!"
"Kaikki olee sen kirotun postitoimiston syy!" sanoi toinen, luultavasti pienen muukalaisen ääni. "Jos tämä neiti vain olisi saanut minun kortti aikoinaan, niin sittenhän me olisi nähnyt se mies Cityssä."
"Minä en saanut sitä!" kuului mrs Kennerleyn ääni terävänä ja ärtyisenä. "Olen sanonut sen teille sata kertaa! Teidän olisi pitänyt postittaa se aikaisemmin."
"Minä postitti se kyllä hyvin aikaisin — ei ollut vielä puoliyö, kun minä se viime yönä postitti", puolustausi edellinen puhuja; "sen olisi pitänyt saapua teille maitomiehen aikaan, kuten teillä on tapana sanoa. Ne postikonttorin väet ei kelpaa yhtään minkään!"
Oli taaskin hiljaista. Joku miehistä haukotteli. Astuin askelta lähemmäksi ja tuijotin yhä huoneeseen. Tahdoin viimeistellä lopullisen hyökkäyssuunnitelmani. Mrs Kennerley ja iso mies olivat pöydän toisella puolella lähellä takkaa; pieni mies istui sen syrjällä katsellen oveen. Hän siis olisi rynnätessäni ensimmäisenä minua vastassa. Kiireellisesti päätin, miten menettelisin, kuinka hallitsisin heidät pistoolillani, sieppaisin timantin ja pakenisin. No nyt…