Mutta ase oli yhä suunnattuna minuun, ja samassa huomasin Walkerin — joka, vaikka olikin taitava autonkuljettaja ja hyvähermoinen siinä suhteessa, mahtoi ampuma-aseen uhkaamana olla aika pelkuri — seisovan väristen vierelläni, kädet korkealle lakkinsa yli kohotettuina. Ja sillä aikaa kuin kaksi miehistä tarkkaili jokaista liikettämme, tai oikeammin jokaista liikkeen aihettakin, tarkasti kolmas mies meidät niin perinpohjaisesti, että hän luullakseni olisi voinut kirjoittaa inventaarion niistä tavaroista, jotka meillä oli taskuissamme. Ja kun hän mutisi sanan, laskivat toiset aseensa, ja mies, joka oli meitä tutkinut, kääntyi autoon päin viitaten minua taas menemään sisälle. Samalla aikaa toiset käskivät Walkerin taas panna koneen käyntiin ja mennä takaisin ajajan istuimelle. Kuulin hänelle lausutun tiukan sotilaallisen komennon.
"Ajakaa tuota vasemmalla olevaa kujaa ylös rappeutunutta tornia kohden. Antakaa mennä hitaasti — pysähtykää heti käskyn saatuanne! Jos koetatte vähimmälläkään tavalla olla tottelematon, niin teidät ammutaan kuoliaaksi! Sammuttakaa nyt nuo valot ja lähdetään!"
Auto lähti hitaasti liikkeelle, ja kääntyi mainittuun kujaan. Yksi miehistä seisoi meidän ovemme edessä olevalla astuimella; toiset kaksi Walkerin kanssa edessä. Kuja oli epätasainen ja ruohoa kasvava; hyvillä vietereillä varustettu auto hyppi ja tärisi. Kohosimme yhä korkeammalle "Admiral's Follya" kohden; sen puoliksi ränstyneet tornit häämöttivät yhä korkeampina edessämme: ilmeisesti nuo rosvot aikoivat kuljettaa meidät sinne tai johonkin sen läheisyyteen. Ja auton pimennossa Peggie ja minä etsimme toistemme käsiä ja pusersimme niitä lujasti.
"Jim!" kuiskasi hän. "Aikovatko he ampua meidät?"
"Eivät toki — eivät he meille pahaa tee!" vastasin vakuuttavasti, vaikka vakuutukseni oli enemmän teennäinen kuin todellinen. "Olen jo keksinyt, mitä he haluavat. Uutisia, tietoja. Parasta, Peggie, että kohta alun pitäen muistamme, että — olemme tuon kirotun koplan kynsissä!"
"Murhakoplanko?" kysyi hän.
"Niin", vastasin. "Sama saki — epäilemättä!"
"Mutta — mutta hehän puhuvat kuin herrasmiehet", sopersi hän.
"Sen pahempi meille", sanoin. "Kun herrasmies muuttuu piruksi, niin se se vasta on oikea piru! Mutta — auto pysähtyy."
Olimme saapuneet syvälle kohtaa kujaan, missä puut sitä tuuheasti varjostivat ja josta lähti sivutie metsän syvyyteen. Sinne auto kääntyi ja pysähtyi samassa. Ovellamme seisova mies aukaisi sen.