"Hoo!" sanoi hän miettivästi. "Luulenpa sitten senkin tietäväni, mitä varten hän lähti matkoihinsa!"
"Olisipa hauska tietää!" huudahdin. "Mitä varten hän lähti?"
"Minusta se tuntuu aivan yksinkertaiselta, Cranage", vastasi hän. "Hän meni oikopäätä Pennithwaiten toimistoon Lontooseen ja otti tuon esineen pois hänen hallustaan. Ja missä hän itse nyt lieneekin, luullakseni tuo esine on hänen taskussaan. Ja sehän tekee tilanteen —"
Samassa kuului kolkutus ovelleni ja palvelija astui huoneeseen.
"Herra Jifferdene kysyy teitä, sir", ilmoitti hän.
Käännyin hämmästyneenä; mutta Jifferdene oli jo astumassa huoneeseen: minusta hän näytti tavallista vakavammalta. Kiiruhdin esittämään Peytonin.
"Jonka nimen olette lehdissä nähnyt, Jifferdene, toisöisen tapahtuman yhteydessä", sanoin. "Tiedättehän miten nuo kolme miestä pantiin rautoihin —"
"Tulen juuri Portsmouthin vankilasta, missä olen ollut heitä katsomassa", keskeytti hän, istahtaen välillemme. "Lähdin sinne ensi töikseni tänä aamuna tarkkaan katsomaan heitä."
"Tunsitteko ketään heistä?" kysyin minä.
"En ainoatakaan! Eivät ole silmäni sinä ilmoisna ikänä sattuneet yhteenkään näistä mammanpojista!" vastasi hän. "Yksi heistä tosin on tunnettu, niin kuin tietänette — tuo lääkäriluopio, joka on vetelehtinyt Portsmouthissa siitä asti kun hänet ajoi luotaan muuan lääkäri, jonka apulaisena hän oli ollut, ja poliisit ovat pitäneet häntä silmällä jonkun aikaa. Mutta muut — kukaan ei ole heitä vielä näihin mennessä tuntenut. Mutta ehditäänhän siihen, herra Cranage. Pääasia on, että he ovat tuon koplan jäseniä — kiinalaisen."