"Kuuleppa kummaa!" huudahti hän, kun minä riensin ylös. "Ainoatakaan huonetta ei ole saatavissa rahalla eikä millään mistään hotellista täällä! — kaikki ovat täynnä. Sanovat, että minun on parempi mennä Lontooseen ja tulla junalla kilpa-ajoihin aamuisin — yhtään huonetta ei ole saatavissa tällä paikkakunnalla!"
"Eipä hätää!" sanoin minä. "Olen juuri saanut kutsun teille — lady
Renardsmereltä. Teidän on tultava Marengo-huvilaan hänen vieraaksensa.
Niin että lähdetään siis!"
"Onko hän siellä?" kysyi hän ottaessaan käteensä pukulaatikkonsa.
"Ei ole — enkä tiedä, missä hän on", vastasin minä. "Kaikki on salaperäistä. Vaan — minusta tuntuu melkein varmalta, että hän ilmestyy sinne — ehkä jo tänä iltana."
"No niin, hän on hyvin kohtelias kutsuessaan minut", sanoi hän.
"Tietenkin minä mieluummin olen paikoillani täällä, nähdäkseni mitä
tapahtuu, kuin menen yöksi Lontooseen. Vaan miksi hän ei asu tuolla
Marengo-huvilassa?"
"Älkää minulta kysykö!" vastasin minä. "Olen heittänyt koko asian mielestäni! Minua liikuttaa nykyisin vain se, mitä tapahtuu tunnista toiseen. Ensi työksi on meidän siis siistiydyttävä päivällistä varten!"
Palasimme huvilaan. Joycey johdatti meidät ylös kahteen erinomaisen hyvin varustettuun makuuhuoneeseen, ja asetti erään palvelijan meistä huolta pitämään. Oikeaan aikaan me saavuimme alas seurusteluhuoneeseen neiti Hepplen ja Peggien luo. Kello seitsemältä me söimme päivällistä, ja Joycey täytti yöllisen lupauksensa minulle ja tarjosi meille hyvin hienon päivällisen. Ja kello yhdeksältä Peggie, Peyton ja minä lähdimme Välkehtivän Rubiinin asuntoon ja huomasimme kaiken olevan kohdallaan ja niin kuin ollakin piti. Palasimme sitten Marengo-huvilaan ja pelasimme yhden robbertin whistiä neiti Hepplen kanssa, ja kun se oli loppunut, vetäydyimme kaikki makuuhuoneisiimme… jokainen meistä edelleen ihmetellen, milloin saisimme nähdä lady Renardsmeren.
Me — me kolme nuorta ihmistä nimittäin — olimme hyvin varhain seuraavana aamuna ulkona nummella, nähdäksemme Välkehtivää Rubiinia harjoituksissa. Kaksi tai kolme muuta Derby-ehdokasta oli myöskin saapunut; silmäilimme niitä, kuten teki moni muukin aamukukko. Siellä oli Jack Cadekin, joka oli tuotu eräästä maan pohjoisosassa sijaitsevasta tallista — hieno eläin, mutta nähtyään sen selitti Peggie jyrkästi, että Välkehtivä Rubiini — jonka jockeyhin, Medderfieldiin, Peyton ja minä tutustuimme sinä aamuna — voittaisi aivan helposti. Samoin ajatteli nähtävästi myöskin urheilumiesten ammattikunta, sillä ennen puoltapäivää oli Epsomissa vaikeata lyödä vetoa Välkehtivästä Rubiinista, paitsi epätasaista, sillä välin kuin Jack Cade laski kuuteen yhtä vastaan, Flotsam seitsemään ja toiset mikä mihinkin. Kilpajuoksijoita näytti seuraavana päivänä tulevan kaikkiaan noin kahdestatoista viiteentoista, ja koko joukosta näytti ainoastaan Jack Cade tosivaaralliselta meidän toiveillemme.
Me lähdimme kaikki katsomaan avajaispäivän juhlallisuuksia. Minä en ollut milloinkaan ennen ollut Epsomin kilpa-ajopäivillä, eikä tietysti Peytonkaan ollut; nummella tapahtuvat juhlamenot, jotka olivat niin tuttuja Peggielle, kilpa-ajomiehille ja lukemattomalle joukolle lontoolaisia, olivat kerrassaan outoja meille. Mutta eivätpä ne niin suuresti mieltämmekään kiinnittäneet; seikka oli sellainen, että omat huolemme estivät sen. Välkehtivän Rubiinin suhteen olimme rauhallisia ja varmoja; sitä vartioitiin entistä tiukemmin; mutta halusimme nähdä sen omistajan. Peggie hankki meille tilaisuuden mennä minne hyvänsä ja kaikkialle hevosten asemapaikoille ja aituuksiin, ja Peyton ja minä tutkimme paikan perinpohjin iltapäivän kuluessa. Peggie puolestaan teki samoin. Mutta kun viimeinen ratsastus oli päättynyt — ja myöntää täytyy, etten minä sinä ensimmäisenä päivänä nähnyt juuri hitustakaan koko kilparatsastuksesta — ja me olimme menossa kotiin Marengo-huvilaan, ei kukaan meistä ollut nähnyt lady Renardsmereä.
"Minulta on aivan yhtenään kyselty hänestä iltapäivän kuluessa", huomautti Peggie, joka oli tullut kilpa-ajoihin parhaassa puvussaan ja röyhelössään ja näytti uskomattoman ylhäiseltä. "Ja minusta tuntui vähän vaikealta hänen valmentajanaan sanoa, etten tietänyt, tuleeko hän huomenna vai ei. Mutta ellei hän tule —"