"Sepä mielenkiintoista!" sanoi hän hyväksyvästi. "Enpä tosiaan ole milloinkaan ennen ollut tämänkaltaisessa seikkailussa, mutta tuntuu tavallaan oikein suurenmoiselta, kun saa sellaisessa olla mukana! Entä tuon eläimen osalle tuleva huolenpito ja huomio! — Aivan kuin kruunajaisiin lähtevä kuningatar!"
Jokainen, joka sinä päivänä oli näkemässä Välkehtivän Rubiinin siirtämistä Mansonin huvilasta Epsomiin, olisi luultavasti yhtynyt Peytonin mielipiteeseen. Kuljetimme sitä perille erikoisessa isossa autovaunussa — johon sitä, sivumennen sanottuna, ei kukaan muu saanut houkutelluksi kuin Peggie ja sen oma tallipoika — ympärillään suurempi seurue, kuin varmastikaan mitään hevosta ennen on saatellut. Kaksi yksityisetsivää oli vaunussa mukana; muut neljä seurasivat autossa; eräässä toisessa autossa olivat Bradgett ja kolme hänen etevintä apulaistaan; kolmannessa autossa olimme Peggie, neiti Hepple ja minä sekä meidän matkatavaramme. Me kuljimme pysähtymättä yli Sussexin ja Surreyn nummien Epsomin tallien luo, jonne oli aikomus sijoittaa Välkehtivä Rubiini; emme kukaan eronneet, ennenkuin olimme nähneet sen turvassa asunnossaan, yövartijat paikoillaan ja kaikkiin varokeinoihin ryhdytyn. Ja sitten neiti Hepple, Peggie ja minä lähdimme omaan asuntoomme Marengo-huvilaan; ja Peyton asteli kaupunkiin etsiäkseen jotakin hotellia. Tähän asti oli kaikki sujunut oivallisesti, eikä Macfarlanen varoitus ollut osoittautunut oikeutetuksi: Välkehtivä Rubiini oli turvassa toimintapaikallaan ja niin tarkan valvonnan ja vaarinpidon alaisena, ettemme nähneet mitään vaaran mahdollisuutta.
Marengo-huvila, johon minä seuralaisineni saavuin kello viiden aikaan sinä maanantai-iltapäivänä, näytti olevan huomattavan iso, vanhanaikuinen punainen tiilirakennus, jonka ympärillä kasvoi liiankin tiheässä puita ja pensaita. Ulkopuolelta se oli jotenkin synkän näköinen, vaan sisältä melko mukava, ja näin heti, että meistä pidettäisiin hyvää huolta viisipäiväisen siellä olomme aikana, sillä Joycey oli tuonut mukanaan joukon palvelijoita, sekä miehiä että naisia, Park Lanesta, ja sinne saapuessamme luisti kaikki kuin rasvattu. Eräs emännöitsijä johdatti neiti Hepplen ja Peggien heidän huoneisiinsa, ja Joycey, joka oli ottanut meidät vastaan eteissalin ovella, vei minut sivulle.
"Minulla on eräs ilmoitus teille, sir", sanoi hän. "Hänen armoltaan. Hänen armonsa on sanomalehtien kautta saanut tietää monta asiaa, joita on tapahtunut sen jälkeen kuin hän oli Renardsmeressä. Hän on lukenut tuosta nuoresta amerikalaisesta herrasmiehestä, herra Peytonista, ja hänen neiti Mansonille ja teille antamastaan avusta. Hänen armonsa käskee minun ilmoittaa teille, sir, että jos herra Peyton on Epsomissa tai tulee sinne kilpa-ajoihin, toivoo hän teidän kutsuvan hänet Marengo-huvilaan vieraskumppaniksenne, lähettäen samalla terveisensä. Minulla on kaksi vierekkäin olevaa huonetta jo valmiina teille ja hänelle, sir — ajattelin, että siinä tapauksessa että hän saapuu, te kernaasti haluaisitte olla aivan lähellä toisianne."
"Lady Renardsmere on hyvin ystävällinen, Joycey", vastasin minä. "Herra Peyton on kaupungissa etsimässä huonetta — minäpä lähden ottamaan hänestä selvää ja tuomaan hänet takaisin. Mutta kuulkaahan — tuleeko lady Renardsmere tänne tänä iltana?"
"Minun ei ole lupa sanoa mitään hänen armonsa menemisistä tai tulemisista, sir", vastasi hän juhlallisesti päätään puistaen. "Sen kuitenkin saatan sanoa, sir, ettei hänen armonsa tule tänne päivälliselle. Siellä tulee siis vain olemaan neiti Hepple, neiti Manson, te itse ja herra Peyton — jos hän ottaa vastaan hänen armonsa kutsun."
"Minäpä haen hänet käsiini paikalla", sanoin minä. "Te siis tietenkin näitte lady Renardsmeren palattuanne kaupunkiin viime yönä, Joycey?"
Mutta Joycey ei antanutkaan itseään huiputtaa. Hänen ilmeensä muuttui sfinksimäiseksi.
"Mistään hänen armoansa koskevasta asiasta ei minun ole lupa keskustella, sir", vastasi hän. "Huomaatte kaiken täällä olevan mielenne mukaan, sir, siitä olen varma. Hänen armonsa toivoo teidän täällä esiintyvän isäntänä, sir, ja neiti Hepplen, naisista vanhempana, emäntänä. Kaikille palvelijoille on annettu ohjeita siinä suhteessa, sir."
Jätin hänet ja lähdin pieneen kaupunkiin Peytonia etsimään. Kahdessa hotellissa kävin turhaan, mutta olin juosta hänet kumoon kolmannen portailla. Hän seisoi siinä kädet taskuissa, pukulaatikko jalkain juuressa, näyttäen melkein epätoivoiselta.