"Ja teetä, kiitos", vastasin. "Molemmat oikein hyvää ja runsasta.
'Amiraali Hawken' tarjoilija toi ne — kuten olitte luvannut."
"Jim", hän nyökäten huomautti. "Niin, siivo, kohtelias poika, tuo Jim. On ollut viinurina siellä monta vuotta. Te ette tunne tätä osaa kaupunkia?"
"En", sanoin. "Mutta löysin aivan helposti talonne — ystävänne, herra
Quartervaynen, antamien ohjeitten mukaan."
Hän säpsähti vähän tätä sanoessani, antaen paistiveitsensä pysähtyä.
"Niin, tietysti!" hän mutisi. "Quartervaynepa tietenkin teidät lähetti.
Olin hetkeksi unohtanut, kuinka tulitte luokseni — kumma kyllä. Ja —
ellette pane pahaksi kysymystäni — missä hommissa olitte kohdatessanne
Quartervaynen?"
"Jos tahdotte tietää, herra Holliment, olin Clarence-laiturilla, tuuliajolle joutuneena", vastasin. "Pari päivää olin oleskellut täällä Portsmouthissa odottaen erästä rahalähetystä, joka ei ollut saapunut — ainakaan sitä ei ollut saapunut Quartervaynen tavatessani."
"Muistan — muistan!" hän sanoi. "Hän antoi teille punnan. Ja mihin nyt oli aikomuksenne mennä?"
"Lontooseen", vastasin. "Olisin lähtenyt Lontooseen Quartervaynen punnalla, jollette te olisi pyytänyt minua huolehtimaan liikkeestänne."
Hän oli jo alkanut syödä, mutta tämän kuullessaan hän, posket paistia pullollaan, laski pois veitsensä ja haarukkansa ja tuijotti hetken suoraan eteensä.
"Lontooseen?" hän äkkiä mutisi. "Lontooseenko nyt? Se ei ole tosiaankaan hullumpi tuuma. Jos maailmassa on olemassa turvallista paikkaa —"