Hän keskeytti lauseensa kääntyen minuun päin.
"Yhäkö haluatte mennä Lontooseen?"
"Ensimmäisellä junalla, jonka tavoitan päästyäni täältä", vastasin.
Hän otti käsiinsä veitsen ja haarukan taas ja alkoi syödä tasaisesti.
"Kuulkaahan!" sanoi hän hetken kuluttua. "Minä vien, teidät Lontooseen ja lähden sinne itsekin! Paras paikka. Niin kauan kuin tuo kirottu kiinalainen on hengissä — jos on — ja yhtä hyvin voi koettaa myrkyttää paholaista — ei tule olemaan… mutta välipä tuolla! Lontooseen piletti! Nyt kuulkaa. Minulla on auto — ei uusi, mutta hyvä tässä aivan lähellä, ja siinä on vielä runsaasti petrolia, kaikki valmiina. Kun olemme illallisemme lopettaneet, käyn huolellisesti tarkastamassa ympäristöä, ja jos asiat näyttävät selviltä, pujahdamme ulos, menemme autooni ja sitten matkaan. Vai mitä arvelette?"
"Mikään ei minulle paremmin sopisi, herra Holliment", vastasin. "Minä olen mukana!"
"Asia on siis päätetty, ja syökääkin vankasti illallista, sillä meillä on edessämme kylmä ajo kautta loppuyön", hän sanoi. "Enemmän paistia nyt!"
Molemmat söimme hyvän illallisen — vankan illallisen. Sitten me korjasimme hänen pöytänsä, pesimme lautaset ja muut tavarat sinkkikulhossa ja asetimme ne kaikki paikoilleen taas. Ja sen jälkeen hän, kehoittaen minua olemaan pelkäämättä hänen poissa ollessaan, lähti portaita ylös ja meni ulos. Hän ei ollut ulkona kymmentä minuuttia kauemmin, ja palattuaan hän ensi töikseen otti alas kaksi raskasta päällystakkia, antoi toisen niistä minulle samalla nyökäten merkiksi, että kaikki oli hyvin. Sitten hän sammutti lampun, johdatti minut ulos ja ylös eteissaliin, josta jo olen puhunut. Menimme ulos jollakin hänelle tietyllä tavalla ja sitten lehtikäytävien ja pihojen kautta aitaukseen, jossa pimeässä törrötti auto. Aivan vieressä oli puoliavoin ovi, josta loisti valo — Holliment poikkesi sinne sisään ja tuli heti takaisin kädessään kaksi lasia, joista hän toisen ojensi minulle huomauttaen, että se oli tilkkanen whiskyä kylmää vastaan. Me joimme — ja sitten hän käski minun mennä autoon sisään ja jos halusin ruveta nukkumaan. Hän itse ajaisi, ja minä noudatin hänen kehoitustaan… ja ennenkuin olimme kaupungista päässeet, olin jo vaipunut sikeään uneen.
Heräsin äkkiä kovasti säikähtäen. Keltanaamainen kiinalainen oli ollut iskevinään puukon kylkiluitteni väliin. Mutta huomasin, etten ollutkaan Hollimentin autossa. Sen sijaan huomasin makaavani laajan nummen ylimmällä huipulla. Kaikkialla ympärilläni oli keväisen päivänkoiton täysi kirkkaus ja vieressäni, pidellen tulista oritta kuolaimista ja uteliaasti katsellen säikähtyneisiin silmiini, seisoi viehättävin tyttö, minkä kaksikymmentäkolme-vuotisen elämäni aikana olin nähnyt.