Saimme hänet tulemaan pois kanssamme; saimme hänet syömään vähän aamiaistakin. Aika kului; koetimme kiinnittää huomiomme suunnattomiin väkijoukkoihin, kahteen ensimmäiseen kilpailuun; siitä ei ollut mitään apua; ainoa, mitä odotimme, oli… vaan kaikkihan tiesimme, mitä se oli. Ja vihdoin me olimme satuloimisaitauksessa, me neljä yhdessä, ympärillämme joukko miehiä ja naisia, kiihkeinä näkemään suosikkia. Oli jo tullut tiedoksi, että jotakin erikoisempaa oli tapahtunut. Kuulin kuiskauksia, satunnaisia huomautuksia. Kuta lähemmäksi aika joutui, sitä suuremmaksi kasvoi levottomuus…
Ja vihdoin tuli tamma, ja ihmiset koettivat tunkeutua lähelle nähdäksensä sitä olentoa, joka oli pelkkää elämää ja tulta, valmennettu mahdollisimman valmiiksi ja täydelliseksi. Ja sen kauniisti kaartuvan kaulan ympäri oli varmasti kiinnitetty kirkkaanvihreä nahkavyö kirottuine verenpunaisine rubiineineen!
VIIDESKOLMATTA LUKU
Kiinalainen voittaa
Me seisoimme yhdessä, neiti Hepple, Peggie, Peyton ja minä — emme etäisyyden, vaan lady Renardsmeren vihan erottamina tuosta kauniista eläimestä, johon me kaikki, ja Peggie erikoisesti, olimme niin syvästi kiintyneitä. Se taas, tietämätönnä kaikista sitä koskevista asioista, seisoi joukon keskellä, jonka muodostivat sen uusi palveluskunta, tuo valpas henkivartiosto, lady Renardsmere ja Medderfield. Lady Renardsmere, käsi epäluuloisesti eläimen kaulalla, puhui vakavasti jockeylle. Joka puolella heidän ja meidän ympärillämme oli katselijoita, miehiä ja naisia, urheilumaailmassa hyvin tunnettuja henkilöitä, kiihkeinä ja uteliaina näkemään suosikkia, mutta sitä ympäröivien virkaintoisten vartijoiden toimesta pysytellen loitompana. Jo ympäröi salaisuuden ilmapiiri Välkehtivää Rubiinia; huhuja oli päässyt liikkeelle, ja ihmiset tarkastelivat lady Renardsmereä ja Peggietä uteliain, tutkivin katsein. Muuan vanhanpuoleinen mies kääntyi äkkiä Peggien puoleen.
"Luulin teidän valmentaneen lady Renardsmerelle, neiti Manson", sanoi hän. "Ettekö te ole vastuussa tuosta pikku täydellisyydestä?"
"Olin eilisiltaan asti, kapteeni Marsham", vastasi Peggie levollisesti.
"Lady Renardsmere on ottanut sen pois minun käsistäni."
"Hyvä Jumala, — sepä omituista menettelyä!" huudahti kapteeni Marsham.
"Semmoista en ole milloinkaan eläissäni kuullut! Sopimatonta!"
"Aivan!" myönsi Peggie lakoonisesti.
"Naisen päähänpistoa arvattavasti", jatkoi vanha herra tutkivin katsein. "Taitaa olla oikukas nainen, tuo lady Renardsmere? Hm! — ainakin teidän on kunnia niiden mielestä, jotka tietävät. Te kai odotatte sen helposti voittavan?"