Minä puistelin päätäni, epäilemättä hyvin vaisusti hymyillen.
"Ei sinne päinkään!" sanoin minä. "Hevosiako? Hyvä Jumala! Tuskin hevosta kameelista erotan! Ovatko nuo kilpa-ajohevosia? Niin kai — vaan minä en ole milloinkaan edes kilpa-ajoja nähnyt! Ei, sen vuoksi en ole täällä!"
"No, miksi sitten olette täällä?" hän tiedusti, tarkastaen minua yhä enemmän kummastuen. "Puhutte kuten herrasmies — olette hyvin puettu — olette — niin, mitä tämä kaikki tietää? Tämä on yksityisaluetta nummella — minun omaisuuttani. Mitä teette täällä — nukkumassa maaliskuun aamuna? Katsokaa — vaatteenne ovat kasteen peittämät!"
Se oli minusta hyvin vähäpätöinen seikka. Katselin asuani ja näin, että siisti sininen verkapukuni näytti siltä kuin olisi hämähäkin verkkoja kudottu siihen. Yritin nyt nousta — pääsin polvilleni — sitten jaloilleni — ja samassa hoipertelin kuin juopunut. Tuota pikaa tyttö kietoi käsivartensa ympärilleni, ja hänen äänensä muuttui naisellisen huolestuneeksi.
"Mikä nyt tuli?" hän pelästyneenä huudahti. "Oletteko — sairas?"
Minä tein nyt lujan ponnistuksen ja sain kiinni oriin satulasta. Se oli vankka elukka, ja siihen nojaamalla tunsin itseni turvalliseksi. Silloin tyttö äkkiä pisti kätensä lievetakkinsa taskuun, otti esiin pienen hopeapullon, kiersi sen pään auki ja työnsi pullon vapaaseen käteeni. "Juokaa!" hän käski.
Minä join. Konjakkia — hyvää vanhaa konjakkia. Se johdatti mieleeni Hollimentin ja viime yön, ja se vahvisti minua. Työnsin hänelle pullon takaisin nyökäten ja katselin hitaasti ympärilleni. Tuolla puolella maa aleni laaksoksi; laakson toisella puolen näkyi harjuja loppumattomana jonona, siellä täällä kohosi joku torni ja toisaalla kartanoitten ja maatalojen päätyjä ja savupiippuja ja siintävässä etäisyydessä häämötti jonkun kaupungin rakennuksia ja torneja; sen takana oli meri. Osoitin kaupunkia. "Mikä paikka tuo on?" kysyin häneltä. "Tuoko?" huudahti hän. "Portsmouth!" Oikaisin itseni oriin lapoja vastaan. "Hyvä on!" sanoin minä. "Viimeinen asia, jonka muistan ennen kuin herätitte minut, on se, että ajoin ulos Portsmouthista autossa! Minulla ei ole sen enempää käsitystä kuin teilläkään siitä, miten tänne olen joutunut. Mutta minulle on juotettu unijuomaa. Missä minä olen?"
Hänen silmänsä olivat tällä hetkellä hämmästyksestä sepposen selällään; kuitenkin hän vastasi melko nopeasti:
"Missäkö olette? Tämä on Chilverton-nummi — kahden penikulman päässä
Portsmouthista", hän sanoi. "Sanoitteko, että lähditte sieltä autossa?
Milloin?"
"Puoliyön seutuvilla", vastasin minä. "Mutta minkä puoliyön, sitä en tiedä. Olipa nyt minkä hyvänsä — aivan varmaan minulle on juotettu unijuomaa. Nukahdin oitis autoon mentyäni enkä sen jälkeen enää tiedä mistään mitään. Kulkeeko mikään tie Portsmouthista Lontooseen tämän nummen kautta?"