"Viaton olen minä, neiti Manson", vastasin. "Nimeni on Cranage, James Cranage — ammatiltani olen oikeastaan näyttelijä, mutta viimeksi olen ollut Barret Oliverin, tuon kuuluisan teatterinjohtajan, sihteerinä; Oliver on mennyt Australiaan, kiertueelle, eikä minua haluttanut mennä hänen mukanansa, ja olen etsimässä itselleni jotakin muuta tointa. Ehkäpä tässä kerron teille, miten satuin sekaantumaan vasta mainitsemaani seikkailuun —" "Odottakaa, kunnes olette saanut vähän aamiaista", keskeytti hän. "Näytätte vielä kehnonlaiselta. Mutta meillä ei ole pitkä matka — vain tuon metsikön ympäri."
Kohta tulivatkin näkyviin talo ja tallit, jotka siihen saakka olivat olleet hänen juuri osoittamansa tiheän metsikön peitossa. Kun en milloinkaan ollut nähnyt valmennuslaitosta, hämmästytti minua rakennusten koko ja laajuus sekä melkein palatsimainen yksityisasunto, johon minut nyt johdettiin. Ja kynnyksellä minä pysähdyin.
"Palvelijanne", sanoin minä, "luulevat, että olette tuonut aamiaiselle jonkun maankiertäjän".
"Eivät luule, kun olette kunnollisesti peseytynyt!" vastasi hän naurahtaen. "Vain sen puutteessa te näytätte olevan — ensi hätään. Mutta tulkaa ensin ruokahuoneeseen." Hän oli ilmeisesti ymmärtäväinen ja neuvokas tyttö. Hän vei minut hienoon ruokahuoneeseen, johdatti sivupöydän ääreen ja otti pullokaapista pienen samppanjapullon, jonka hän sitten hyvin näppärästi aukaisi hennoilla sormillaan.
"Te juotte tämän!" sanoi hän käskevästi, kaataen lasiin kuohuvaa nestettä. "Ja tunnette itsenne uudeksi ihmiseksi. Sitten saatte mennä kylpyhuoneeseen, ja aamiaisen aikana kerrotte, — eikö niin?"
Hän nauroi iloisesti ojentaessaan minulle lasin, ja minäkin nauroin tyhjentäessäni sen.
"Terveydeksenne!" sanoin minä. "Olette oikeaa lajia joka tapauksessa.
Pitkää ikää ja paljon onnea teille!"
Tunnin kuluttua tunsin itseni uudeksi ihmiseksi — hän oli varustanut minulle kylpyhuoneeseen partaveitset ja muut, ja kun minä pestynä ja puhdistettuna palasin alas aamiaiselle, saatoin tuskin todeksi uskoa, että minut pari tuntia sitten oli hylkytavarana korjattu avonaiselta kedolta. Näin hänenkin hyväksyvästi katsovan minuun, kun astuin huoneeseen, jossa hän odotti minua miellyttävän näköisen vanhanpuoleisen naisen seurassa, jonka hän esitti minulle tädikseen, neiti Millie Heppleksi.
"Voitteko paremmin?" kysyi hän aamiaiselle ruvetessamme.
"Totta kai, muuten olisin kiittämättömämpi ja säädyttömämpi kuin olenkaan!" sanoin. "Kiitos teille, voin nyt niin paljoa paremmin, että jos teitä haluttaa kuulla, saatan kertoa teille eilispäiväiset ja viimeöiset seikkailuni."