Herra Pennithwaiten toimisto (Pennithwaite, Mallaby ja Pennithwaite) sijaitsi alueen eteläosassa. Se oli muuan noita vanhoja taloja, jotka ovat säilyneet jälleenrakentamis- ja korjaamisvimmalta ja ovat jäljellä osoittamassa, kuinka paljoa parempi kaunoaisti rakennustaiteeseen nähden isovanhempiemme isovanhemmilla oli kuin meillä. Ja herra Pennithwaite oli kotona ja otti minut vastaan suuressa huoneessa, jossa oli kauniisti muovailtu katto ja hieno tulisija — hän oli sen tapainen mies, joka missä muussa ympäristössä hyvänsä olisi näyttänyt oudolta, ollen itsekin juhlallinen ja vanhanaikuinen ilmestys — ja hänelle, tultuani vakuutetuksi, että hän oli herra Pennithwaite, minä jätin kirjeen ja käärön. Hän luki kirjeen minun läsnä ollessani; sitten hän, ottaen käärön mukaansa, vetäytyi erääseen sisähuoneeseen. Siellä hän viipyi jonkun aikaa; kun hän palasi — jätettyään todennäköisesti käärön tai sen sisällön sinne — istuutui hän pöytänsä ääreen, kirjoitti äkkiä jotakin postipaperiarkille, sulki sen kirjekuoreen ja sinetöi ja ojensi minulle kohteliaasti kumartaen.
"Lady Renardsmerelle, että hän tietäisi teidän onnellisesti tuoneen perille kirjeen ja käärön", sanoi hän myhäillen. Sitten hän tarkasti minua huolellisemmin. "Hänen armonsa uusi sihteeri, luullakseni?" lisäsi hän.
"Aivan niin, herra Pennithwaite", vastasin minä.
Hän nousi puristaakseen kättäni.
"Tulette huomaamaan hänet hyväksi emännäksi", sanoi hän, "omituiseksi, mutta hyväsydämiseksi. Jääkää hyvästi."
Menin Walkerin ja auton luo, jollakin tavalla tavattomasti keventyneenä päästyäni eroon tuosta salaperäisestä pikku kääröstä. Sovimme Walkerin kanssa asioista. Hänen oli määrä viedä auto lady Renardsmeren Park Lanen varrella olevaan kaupunkitaloon, juoda teetä siellä ja kohdata minut määrätyllä paikalla lähellä Piccadillyn sirkusta täsmälleen puoli yhdeksältä. Hän lähti — ja minä lähdin joutilaana astelemaan, nauttien vapaudestani. Kuljeskelin aikani kuluksi Strandia, pistäysin Haymarketilla ja Coventry-kadulla ja vihdoin, vähän yli kuuden, poikkesin Trocaderoon rauhassa nauttimaan hyvää päivällistä.
Vaikka olikin varhaista, oli paikka jo jotenkin täynnä, ja seuraavan tunnin kuluessa se yhä enemmän täyttyi — kello seitsemältä oli tuo iso huone, jossa olin syömässä, melkein ahdinkoon asti täynnä. Pitkä ajomatka oli tehnyt minut kuitenkin nälkäiseksi, ja kiinnitin vähän huomiota lähelläni oleviin ihmisiin. Mutta kun olin tyydyttänyt ruokahaluni, aloin katsella ympärilleni ja äkkiä huomasin huoneen perällä, nurkkaan asetetun pöydän ääressä, mutta täydessä valaistuksessa, Neamoren ja hänen kanssaan — Hollimentin.
Ei ollut kysymys mistään erehdyksestä minun puoleltani — siellä he yhdessä istuivat päivällistä syöden. Huone ei ollut niin iso eikä etäisyys niin suuri, etten olisi heitä selvästi nähnyt. Heillä oli välillänsä iso samppanjapullo ja he söivät ja joivat ahnaasti. Mutta he keskustelivat myöskin innokkaasti ja vakavasti, niin innokkaasti, etteivät he kiinnittäneet huomiota mihinkään tai kehenkään ulkopuolellaan olevaan. Holliment — Neamoren seurassa, jolle lady Renardsmere oli maksanut kymmenentuhatta puntaa edellisenä päivänä! Mistä?
Puolen sekunnin verran ajattelin mennä Hollimentin luo ja puhutella häntä. Mutta se mielijohde meni yhtä nopeaan kuin oli tullutkin. Ei! — Minä olin sattumalta keksinyt tarpeeksi tällä kertaa. Holliment oli Lontoossa ja hän tunsi Neamoren. Kuulisin joka tapauksessa kummastakin vielä. Ja jotteivät hän tai Neamore näkisi minua, maksoin heti syötyäni laskuni ja lähdin pois lähimmän oven kautta ja menin toiseen paikkaan kahvia juomaan ja tupakoimaan. Asiain tällä kannalla ollessa näytti minusta parhaalta, ettei kumpikaan noista miehistä huomaisi minua.
Tapasin Walkerin autoineen puolivälissä alempaa Regent-katua kello puoli yhdeksältä, ja me heitimme hyvästit Lontoolle ja lähdimme kotiin. Lady Renardsmere oli vielä ylhäällä saapuessamme, ja vaikka hän sanoi vähän, näin minä, että hän tunsi kevennystä ja mielihyvää, kun annoin hänelle asianajajan kirjelipun. Mutta suorittamani lähetyksen laadusta hän ei mitään maininnut, enkä minäkään kertonut hänelle, mitä olin Trocaderossa nähnyt. Olin vielä seuraavana aamuna näitä asioita miettimässä, kun noin kello yhdeltätoista minua haettiin eteishuoneeseen tapaamaan jotakuta henkilöä, joka palvelijan sanojen mukaan tahtoi puhutella minua viipymättä.