"Ei mitään! Ei alkuakaan", sanoi Jifferdene. "Tietysti poliisit panevat toimeen pontevia tiedusteluja ympäristössä, saadakseen selville, onko häntä nähty tämän korttelin seutuvilla myöhään eilen illalla ja kenen seurassa, mutta tähän mennessä en ole kuullut mitään."
"Missä hän nyt on?" kysyi Spiller.
"Paddingtonin ruumishuoneessa. Lähdemme sinne ja otamme herra Cranagen mukaamme todentamaan hänet", vastasi Jifferdene. "Unohdin mainita, ettei häneltä tavattu minkäänlaisia papereita. Ehkä murhaaja otti ne mukaansa, jos sellaisia oli. Tietenkin hänellä on voinut olla taskukirja. No niin, mennään nyt. Mutta teillä on ollut pitkänlainen ajomatka, ja kello käy jo kahta. Mitä jos ensin söisimme vähän?"
Pistäysimme erääseen Parliament-kadun varrella olevaan ravintolaan, ja pian olin selvillä siitä, että niin inhoittavat kuin heidän virkavelvollisuutensa silloin tällöin olivatkin, ei se ainakaan haitannut tovereitteni ruokahalua. He söivät ja joivat hyvällä halulla — ja minäkin seurasin heidän esimerkkiään, heittäen mielestäni kaikki epämiellyttävät ennakkoajatukset edessäni olevasta tehtävästä. Ja heidän kunniakseen on minun mainittava, etteivät he puhuneet mistään ammattiasioista aterian aikana — sen sijaan me puhuimme kilpa-ajoista, ja minä kehoitin heitä lyömään viimeisen kolikkonsa Välkehtivästä Rubiinista, josta minä, henkilökohtaisen tuntemukseni perustuksella, annoin heille hehkuvan kuvauksen. Sovimme oikein hyvin yhteen — ja vihdoin me maksoimme laskumme, menimme jälleen ulos kirkkaaseen kevätilmaan ja lähdimme ajurilla Paddingtoniin — päästäksemme tuosta asiasta.
"Yksi tarkka silmäys riittää, herra Cranage", kuiskasi Jifferdene, kun astuimme ruumishuoneeseen. "Siinä ei kannata viivytellä — kyllä te heti tunnette, onko se hän vai ei. No niin…"
Se oli Holliment. Hän oli hyvin hiljainen ja hyvin kalpea ja hyvin kammottava…
"Hän se on!" kuiskasin minä. "Voi hirveää! — ja eilen illalla…"
Lähdimme taas ulos. Me kuljimme Paddington Greenin läpi äänettöminä.
"Paikka, jossa se tapahtui", huomautti Jifferdene äkkiä, "on vain viiden minuutin kävelymatkan päässä tästä. Mutta en usko, että sinne kannattaa mennä katsomaan — ei siellä ole mitään nähtävää, paitsi itse paikka tietysti. Meillä on vielä muutakin tekemistä, herra Cranage. Haluan, että tulette minun kanssani tapaamaan erästä kiinalaista herrasmiestä, joka majailee Langham-hotellissa, ja sitten illalla aion viedä teidät Limehousen puolelle."
"Luullakseni olen teidän käsissänne", myöntelin minä.