"No niin, ehkä se on minulla mielessä", myönsi hän. "Mutta hän ei kyllä puhu, jos hän ei itse tahdo. Tahtoisinpa vain saada tietää, mitä on hänen vanhan pergamenttinaamansa takana!"
Samassa me saavuimme Langhamiin, ja heti Jifferdene lähetti käyntikorttinsa herra Chengille. Meidän ei tarvinnut kauan odottaa — muutaman hetkisen kuluttua ilmestyi nuori englantilaiseen pukuun puettu kiinalainen, tervehti salapoliisia kohteliaasti ja johtaen meitä portaita ylös vei meidät erääseen noista monista hienoista huoneista ja pyytäen meitä istumaan huomautti, että herra Cheng ennen pitkää tulisi henkilökohtaisesti meitä tapaamaan. Sitten hän hävisi, ja me odotimme — viisi, kymmenen minuuttia. Muuan ovi aukeni, ja hienon näköinen mies tuli ulos, meni huoneen poikki ja poistui samasta ovesta, josta me olimme tulleet sisään. Jifferdene kumartui minun puoleeni.
"Tiedättekö kuka tuo mies on, herra Cranage?" kysyi hän.
"Minäkö? En!" vastasin. "Kuka hän on?"
"Loordi Mickleborough — Itämaisen Liikeyhtiön puheenjohtaja — muuan
Cityn mahtavimpia kauppapomoja", vastasi hän. "Hänen toiminimensä —"
Äkkiä hän pysähtyi kesken puheensa, käännähti kiivaasti tuolissansa ja sitten heti nousi jaloilleen, hiljaisen, melkein huomaamattoman äänen kuuluessa takanamme. Minäkin käännyin ja nousin — siellä seisoi oviaukossa, josta loordi Mickleborough juuri oli lähtenyt, kunnianarvoisan näköinen kiinalainen, puettuna kansalliseen pukuunsa. Hän muodosti vaikuttavan ja maalauksellisen kuvan siinä seistessään, mutta eivät värit eikä puvun omituisuus minua niin hämmästyttäneet kuin se harvinaisen korkea ikä, jota tuo hieman kumarainen vartalo ja sen yläpuolella olevat pergamenttimaiset, syvävakoiset kasvot näyttivät ilmaisevan. Hän oli näköjään ainakin sadan vuoden vanha, ja vaistomaisesti minä kumarsin hänelle nöyrän kunnioittavasti. Hän kumarsi vastaan, hymyili vähän, ja silloin huomasin minä, että hänen silmänsä olivat yhtä valppaat ja kirkkaat kuin nuoren miehen.
"Käykää sisään, pyydän."
Ääni, hiljainen, lempeä, oli kuitenkin kirkas ja selvä. Me seurasimme häntä erääseen sisähuoneeseen; hän osoitti kahta tuolia, siirsi kolmannen ihan meitä vastapäätä, istuutui, verhosi kätensä hihoihinsa ja katsoi Jifferdeneen.
"Onko teillä uutisia minulle?" kysyi hän.
"Kyllä, herra Cheng, kyllä, sir", vastasi Jifferdene. "Holliment, se mies, josta olin teille jo ennemmin puhunut, on murhattu."