"Sitä en tarkoittanut", sanoin minä. "Tiedättekö, että Hollimentin kello perineen — viidenkymmenen punnan arvoinen vähintään — oli hänen vieressänsä polulla, että hänellä oli kolme- tai neljäsataa puntaa puhdasta rahaa mukanaan, jotka myöskin olivat huolettomasti viskatut syrjään — ja että hänen vaatteensa olivat revityt tai viilletyt auki joka paikasta, missä vain jotakin saattoi olla piilotettuna vanun sekaan tai saumoihin? Tiedättekö kaiken tuon? Te tiedätte — no kertokaa siis minulle — mitä etsi murhaaja? Antakaa kuulla!"
Mutta tiesin heti paikalla tuon suoran kysymyksen tehtyäni, etten saisi mitään suorasukaista vastausta Quartervaynelta. Kuinka hermostunut ja kiihtynyt hän olikaan, oli hän kuitenkin kylliksi oma herransa hillitäkseen kasvojensa ilmettä, ja hänen iso kuutamonaamansa kävi tyhmän ja tietämättömän näköiseksi. Hän kohotti paksut sormensa, siveli poskeaan ja puisteli päätään.
"En voi sanoa!" vastasi hän. "Mikä noitten itämaalaisten kaverien metkut tietää — käy minun ymmärrykseni yli!"
"Ehkäpä — mutta tunnette kylliksi ihmisluontoa tietääksenne, että olipa sitten kysymyksessä itä tai länsi, arvokas kultakello ja kolme- tai neljäsataa puntaa ovat j jonkun verran houkuttelevia, kun ei tarvitse muuta tehdä kuin pistää ne taskuunsa!" sanoin minä katsoen häntä edelleen tarkkaan. "Ja tiedätte erinomaisen hyvin, herra Quartervayne, ettei tämä ollut mikään tavallinen murha! Se ei ollut minkään maantierosvon työtä, sen takia suoritettu, mitä uhrilta saattoi ryöstää. Kuka hyvänsä Hollimentin murhasikin — ja ehkä se ei ollutkaan tuo kiinalainen, kun kaikki käy ympäri —"
"Kuka muukaan sen saattoi tehdä?" kysyi hän kiivaasti. "Kuka muu?"
"No vaikkapa joku englantilainen", sanoin. "Minä en tiedä — ettekä te tiedä. Mutta kuten sanoin, kuka hyvänsä sen tekikin, hän haki jotakin, minkä luuli Hollimentilla olevan muassaan. Hän etsi sitä mielettömässä kiireessä heittäen kaiken muun menemään —"
"Kuulkaahan, nuori mies!" keskeytti hän. "Te olette epäilemättä perhanan ovela, mutta muitakin teorioja on kuin teidän! Esimerkiksi tämä — kinu tuli jotenkin keskeytetyksi, ennenkuin hän ehti korjata kellon ja rahat! Hän kuuli jonkun tulevan ja kiireessä häneltä jäi kaikki!"
"Tuota voitte syöttää tyhmille, herra Quartervayne", huudahdin minä. "Tuo teoria on täynnä aukkoja. Siinä ei vesi pysyisi minuutinkaan vertaa! Hänellä oli aikaa repiä rikki Hollimentin vaatteet, viileskellä hartioilla olevaa vanua, tarkastaa ja leikata hänen housunvyötäryksensä. Hän etsi jotakin. Sanokaa mitä?"
"Sanon, etten sitä tiedä!" vakuutti hän. "En tiedä siitä mitään!"
"Olkoonpa niin!" sanoin minä. "Mutta tunnetteko Neamore nimistä miestä
— Percy Neamorea?"