"Tuiki vähäsen!" murisi hän tyytymättömänä. "Ja tähän asti emme ole löytäneet mitään johtolankaa, mitään jälkiä — paitsi mitä te jo tiedätte."
"Entä tutkinto?" kysyin minä.
"Kello kolmelta tänään iltapäivällä", vastasi hän. "Se on vain pelkkä muodollisuus. Siellä esiintyvät todistajina poliisi, joka löysi Hollimentin, ja poliisilääkäri ja te. Sitten ruumiintarkastaja lykkää jutun viikon tai kahden päähän. Emme pääse sen pitemmälle tällä kertaa."
"Tekevätkö he minulle paljonkin kysymyksiä?" tiedustelin.
"Eivät tänään ainakaan", sanoi hän. "Teidän on vain todistettava hänet mieheksi, jonka tunsitte Portsmouthissa Holliment nimisenä. Myöhemmin, kun olemme saaneet enemmän yksityiskohtaisia tietoja, saatte kertoa, mitä tapahtui Hollimentin kaupassa. Mutta tänään — eipä juuri mitään. Muodollisuus! Mennäänpäs hakemaan vähän aamiaista, ja sitten lähdetään Paddingtoniin kuulemaan, onko Birkem saanut mitään lisätietoja."
Birkem, jonka myöhemmin tapasimme Paddingtonin poliisiasemalla, oli vähäsen edistynyt. Hän oli kuullut eräästä oudosta miehestä, joka oli asunut eräässä Delaware-tien varrella olevassa talossa viimeiset kaksi tai kolme viikkoa ja äkkiä lähtenyt sieltä Hollimentin murhan jälkeisenä päivänä. Ja kun hän juuri aikoi mennä toimittamaan tarkempia tiedusteluja asiasta, lähdimme hänen mukaansa — taloon, jonka pääty-ikkunaan oli kiinnitetty ilmoitus: 'Huoneita vuokrattavana'. Talon emäntä, jota me heti puhuttelimme, oli muuan noita kuihtuneita olentoja, joiden paljas ulkomuoto ja käytös tekevät tarpeettomaksi heidän itsensä kertoa, että ovat nähneet parempia päiviä, ja hän oli aivan valmis kertomaan poliisivirkamiehille, mitä suinkin tiesi. Hänellä oli ollut noin kolmen viikon ajan vuokralainen, joka nimitti itseään herra Carriksi. Hän oli pitkä, komea herra, jolla nähtävästi oli runsaasti rahaa ja joka söi ja joi erittäin hyvin. Hän ei enimmäkseen mennyt mihinkään, paitsi eräänä iltana. Hän otti paljon sanomalehtiä, erittäinkin urheilulehtiä ja oli jättänyt jälkeensä noin korkean pinon sanomalehtiä ja paljon kilpa-ajoja koskevia kirjoja. Hän kirjoitti joukon kirjeitä, ja hän oli saanut aika monta sähkösanomaa eräänä iltapäivänä klo puoli kolmen ja kuuden välillä.
"Tuloksia!" mutisi Jifferdene. "Kävikö hänen luonaan vieraita, rouva?"
"Hänellä ei milloinkaan ollut ainoatakaan vierailijaa, paitsi toissa iltana", vastasi emäntä. "Silloin, hyvin myöhään tosin — lähes kahdeltatoista — tuli kaksi herraa häntä tapaamaan; minä olin maata menossa, kun he koputtivat ovelle."
"Näittekö heitä, rouva?" kysyi Jifferdene.
"Laskin heidät sisään — itse", vastasi hän. "Toinen oli lyhyt paksu herra; toinen oli nuorempi — luulisinpä hänen olleen juutalaisen. He kysyivät herra Carria ja minä vein heidät hänen arkihuoneeseensa. He viipyivät siellä ehkä kymmenen minuuttia — sitten kaikki kolme lähtivät yhdessä ulos."