Mutta hillitsin itseni ajoissa. Ei, en kertoisi mitään Jifferdenelle, ennenkuin olin käynyt Renardsmeressä. Katselin kaihoten junaa, joka juuri hävisi etäisyyteen — siinä meni viimeinen mahdollisuuteni päästä Renardsmereen sinä iltana — paitsi tietenkin, jos vuokraisin auton. Ja sillä välin…
"Mitä mahdotonta siinä on!" väitti Jifferdene. "Epäilemättä se on
Quartervayne — kuvauksen mukaan."
"Niinkö?" huudahdin. "Te ette siis ole aivan varma?"
"Olen aivan varma itse puolestani", vastasi hän, vetäen minua asemasillan päässä olevaa aidaketta kohden. "Tulkaa! — meidän täytyy mennä sinne. Kiiruhdin pysähdyttämään teidät heti kuultuani asiasta."
"Missä se on?" kysyin minä.
"Hotellissa — halpahintaisessa paikassa - alhaalla telakka-alueen puolella", vastasi hän. "Asia tapahtui seuraavasti — sen mukaan kuin puhelimella ilmoitettiin. Eräs mies tuli hotelliin hyvin myöhään eilen illalla ja otti huoneen, sanoen ennättävänsä johonkin tänään keskipäivällä lähtevään Batavian-linjan höyrylaivaan ja antaen määräyksen, ettei häntä saisi häiritä ennen puolta kahtatoista. He menivät koputtamaan hänen ovelleen määräaikana, eivät saaneet mitään vastausta, menivät vihdoin huoneeseen, löysivät hänet kuolleena — murhattuna. Kuvauksesta päättäen se on Quartervayne!"
"Vaan ehkei olekaan" sanoin minä, vaikka, muistaen mitä Quartervayne itse oli kertonut minulle lähdöstään Hollantiin salassa olin vakuutettu siitä, että Jifferdenen otaksuma oli oikea. "Entäpä jos ei olekaan!"
"Kohta sen näemme!" sanoi hän jyrkästi. "Te tunnette hänet ainakin. Tulkaa! — lähdetään sinne." Hän johti minut kiireesti kaupungin rautatielle ja sieltä itään päin lähtevään junaan. En tehnyt mitään yritystä jutella matkan varrella; mietin tiukasti omia asioitani, miten vasta menettelisin. Ja päätin mielessäni, että käytyäni hänen kanssaan paikassa, missä hyvänsä, johon yhdessä nyt juuri olimme menossa, jättäisin hänet ja lähtisin Renardsmereen, olkoonpa sitten vaikka keskellä yötä ja maksakoon auto minulle vaikka kymmenen puntaa. Olipa nyt kysymys mistä hyvänsä, oli minun ensin puhuteltava lady Renardsmereä.
Me poistuimme junasta Mark Lanella ja kuljettuamme poikki Tower Hillin ja Mintin ohi jouduimme muutamille St. Katherine-telakan välittömässä läheisyydessä oleville kurjille ja likaisille kaduille. Jifferdene nähtävästi tunsi tiensä aivan hyvin. Hän johti minut suoraan eräälle poliisiasemalle, jossa hän tuota pikaa oli vilkkaassa keskustelussa viranomaisten kanssa. Pian hän osoitti minua, joka seisoin siinä syrjässä.
"Tuo herrasmies voi todistaa hänen henkilöllisyytensä", sanoi hän. "Hän tuntee sen miehen — jotensakin hyvin."