Peggie alensi vaistomaisesti ääntänsä.
"Tiedän mitä puhutaan!" mutisi hän. "Ja Bradgett tietää. Lady Renardsmere tekee vedonlyöntejä Välkehtivästä Rubiinista rajattomasti! Aikoo sillä voittaa kokonaisen omaisuuden. Löytyy kuulemma tuskin ainoatakaan huomattavaa vedonlyöntiasiamiestä, jonka kanssa hän ei olisi asioissa. On kysymys suunnattomista summista — kaikki aivan ennenkuulumatonta!"
"Mutta sanoittehan Välkehtivän Rubiinin aivan varmasti voittavan", sanoin minä.
"Olen siitä niin tuiki varma kuin yleensä kuolevainen voi olla varma jostakin asiasta!" vastasi hän nopeasti. "Jos vieläkin etevämpi löytyy, niin se tietysti voittaa, vaan en usko löytyvän! Uskon Välkehtivän Rubiinin voittavan aivan helposti — viimeisen pennini löisin pöytään — ei, sehän ei ole mitään — tarkoitan, uskaltaisin kaikki, mitä minulla on, rahat, talot, maat siitä enkä milloinkaan hetkeäkään epäilisi. Mutta en aio löydä vetoa, ja —"
"Mitä?" kysyin minä hetken vaitiolon jälkeen.
"Monta on mutkaa matkassa!" sanoi hän päätään puistaen. "Milloinkaan ei voi lopulta olla aivan varma. Mitä minä sanon, pitää paikkansa siinä tapauksessa, että kaikki sujuu hyvin. Välkehtivä Rubiini voittaa Derbyn yhtä varmasti kuin minun nimeni on Peggie Manson."
"Jossa tapauksessa lady Renardsmere —"
"Korjaa taiteensa kokonaisen rahavuoren!" sanoi hän. "Omituinen nainen. Vaan muistakaa te molemmat olla pontevia tässä asiassa, teroittakaa hänelle sen vaarallisuutta!"
"Olen iloinen siitä, että neiti Hepple lähtee mukaani", sanoin minä. "Vaikka iloinen ei ole oikea sana! Olen äärettömän kiitollinen — ja mieleni on keventynyt. Lady Renardsmere ei ole sellainen henkilö, johon on helppo käydä käsiksi tämäntapaisessa omituisessa asiassa."
Kohta neiti Hepple ja minä lähdimme matkaan. Keskustelimme lady
Renardsmerestä kulkiessamme laakson poikki kartanoa kohden.