Erik Arén, Gummeruksen sotatoveri, syntyi talonpoikaisista vanhemmista Finströmin pitäjässä v. 1772 Nuorena pääsi hän kirjanpitäjäksi asessori Ahlmanin luo Hatanpäässä, jonka kuoltua hän tuli samanlaiseen toimeen Laukon herran Kurk’in luona Vesilahdella. Päästyään sittemmin Turun maaherranviraston kansliaan, nimitettiin hän v. 1802 kruununnimismieheksi Finströmin pitäjässä. Monta suosionosoitusta sai hänkin uljuudestaan. Kun hän oli saapunut Tukholmaan, johtaen venäläisiä vankia, ripusti Kuningas Kustaa Aatolfi itse juhlallisesti, linnan pihassa hänen rinnalleen "urhoollisuusmerkin sodassa" miekkatähdistön nauhoissa ja lausui: "Minä toivoisin, että kaikki alamaiset olisivat samaa mieltä kuin tämä mies, niin olisipa kuormani melkoisesti keveämpi"… Muutama päivä sen jälkeen oikeutettiin Arén hatussaan kantamaan keltaista ruusua, minkä kuningas omakätisesti antoi hänelle. Kun kuningas suvella 1808 oleskeli Ahvenanmaalla, toimitti Arén muutaman ajan kruununvoudin virkaa ja sai "toimitus-kruunun nimismiehen" arvonimen sekä suotiin hänelle samalla kertaa 200 riikintaalerin ansiopensiooni vuosittain. Vuonna 1809 pakeni hän, venäläisten tullessa Ahvenanmaalle, Ruotsiin, ja tällä-matkalla oli hän pakoitettu perheineen viettämään yön aavan meren päällä! Kuitenkin palasi hän pian takaisin Ahvenanmaalle, varustettuna Kaarle XIII:nen antamalla latinankielisellä suojeluskirjalla. Mutta täällä ollessaan kuljettivat venäläiset häntä vartioittuna paikasta toiseen, kunnes hänen sallittiin 1810 palata Ruotsiin, missä hän oli virkaatekevänä nimismiehenä Tukholman läänissä. Koko tällä ajalla oli hänellä lupa käydä vapaasti hovissa. Mutta vakuutuskirjan nojassa sai hän myöhemmin muuttaa takaisin syntymä seutuunsa, rakkaasen Ahvenanmaahan, missä hän sittemmin eli onnellisena kuoleman päiviinsä saakka. Jos Gummerus oli ko’okas, niin oli sitävastoin Arén lyhyt varreltaan, mutta erittäin vilkas ja tulinen luonnostaan. Innolla kertoi hänkin usein vanhuutensa päivinä urotöistään.
Näiden molempain miesten, Gummeruksen ja Arén’in nimet, ovat yhä vielä kiitollisessa ja kunnioitetussa muistossa Ahvenanmaan vapauttaan rakastavan kansan seassa.
Lukijani, jos joskus satut matkoillasi Ahvenanmaan saaristoon, niin tiedustele noista urhoista ja sinä saat nähdä kuinka takkavalkean ääressä istuvan vanhuksen silmät loistavat, hänen kertoessaan isänsä kuulemia ja näkemiä Gummeruksen ja Arén'in urostöistä. Sydämensä sykähtelee ja sinä ajattelet, tuossa istuessasi ja kunnioituksella kuunnellessasi vanhuksen tarinaa ei häviä se kansa, joka tietää kiitollisessa muistossaan säilyttää jaloja miehiään!