Admetolla oli ystävä, joka tällä erää paimenena kaitsi hänen karjaansa. Hän oli vartaloltaan ja käytökseltään niin korkea ja jalo, kuin olisi hän joku ihmiseksi pukeunut jumala. Kaikki naapurit he arvelivatkin, ettei paimen voinut olla kenkään muu kuin itse karjojen korkea hallitsija, Hermes jumala. Sillä sill'aikaa kuin tämä paimen oli Admeton karjoja kainnut, olivat ne niin suuresti karttuneet, että olivat lihavimmat ja lukuisimmat kaikista, ja kun metsän pedot muita karjoja raateli, niin eivät Admeton karjoissa vohlaistakaan koskeneet.
Tälle ystävällensä Admeto suruansa valitti. Paimen heti hänen mieltänsä rohkaisemaan, lupasi apuansa, ja niin päätettiin yhdessä lähteä uudelle kosija-matkalle.
Ja nytpä havaitsikin Admeto, ettei jalo paimen ollutkaan kenkään muu kuin korkea jumala. Se oli itse Apolloni, joka, saadaksensa sitä useammin olla rakkaan Admeton parissa, oli paimeneksi muuttaunut.
Tämän avulla Admeto Thessalian metsissä kahlehti jalopeurat ja metsäkarjut, eikä aikaakaan ennenkuin nämä seisoivat vaunujen valjahissa niin kesyinä kuin virmaiset ratsut ainakin.
Yhdessä Apollonin kanssa hän oudolla juhdallansa nyt ajoi Peliaan palatsiin, jonka asujat kauhulla katselivat kauhistavaa näköä.
Mutta määrätyt ehdot olivat nyt täytetyt, eikä muuta: Alkeste tuli Admeton puolisoksi ja nuori parikunta eleskeli sitten Feren kaupungissa, tavattoman ja harvoin nähdyn onnen omina. Apolloni yhä Admeton karjoja kaitsi.
Mutta vaikka Admeto näin oli mahtavan jumalan erinäisessä suosiossa, hän ei kuitenkaan voinut välttää sitä kohtaloa, joka kullekin ihmiselle säädetty on. Ja Apolloni, vaikkapa jumalakin, ei voinut toisten jumalain oikeuksia polkea eikä heidän tointansa häiritä.
Jumalallisten olentojen joukossa oli, näet, Moirillakin tärkeät tehtävänsä. Moirat olivat kohtalon kovat ja tarkat, lahjoamiselle ihan mahdottomat jumalattaret. Luvultansa kolme, oli heillä itsekullakin oma virkansa. Heti kun ihminen syntyi, rupesi, näet, Klotho-Moira syntyneelle elämänlankaa kehräämään. Tätä lankaa sitten Lakhesis-Moira jakeli ja mittasi itsekullekin ihmiselle sen mukaan, miten pitkä kunkin elämä oli tuleva. Ja vihdoin kun elämän-juoksu oli loppuvaksi määrätty, silloin kolmas Moira Atropo leikkasi ihmisen elämän-langan poikki ja se ihminen silloin joutui Tuonelan omaksi, se on: lähti Haadekseen. Näin oli ijankaikkisuudesta säädetty, eikä sitä voinut välttää, ei kuningas eikä liioin kerjäläinenkään.
Nyt oli Admetonkin elämän-lanka loppumaisillaan; hän sairastui. Silloin läksi, Admeton tietämättä, Apolloni Moirain luo ja pyysi, että hänen lemmikkinsä pääsisi kuolemasta. Mutta Moirat olivat järkähtämättömät, ja Atropo jo valmistihe lankaa leikkaamaan. Hartailla rukouksillaan korkea jumala ainoastaan sen saavutti, että Admeto pääsisi kuolemasta, jos hänen kuolinhetkellänsä joku hänen omaisistansa tarjousi kuolemaan hänen sijastaan.
Tämän ehdon Moirat hänelle myönsivät, koska tiesivät, ettei kukaan ihminen ennen aikojaan halunnut Haadeksen kamaliin kammioihin.