Kypressi.
Sä kerran pyysit mun selittää, mistä syystä kypressi aina kyyneleitä vuodattaa ja mistä syystä sen paljas nimikin jo mieleen tuottaa surua ja kaipausta.
Tietää kun saat, kuka kypressi on, niin sen helposti huomaat. Kypressi oli nuorukainen Keoon satoisassa saaressa; hän oli suloinen ja kaunis. Hänen oikea nimensä oli Kyparisso; Telefo oli hänen isänsä nimi. Apolloni, tuo mahtava jumala, joka yhtä taitavasti tiesi hopea-joustansa jännittää kuin kulta-kitharaansa virittää, suositteli suuresti herttaista nuorukaista.
Saaressa löytyi kauniita, viheriöitseviä ketoja. Kauniista kaunihimmat olivat niin kutsutut karthaialaiset kedot, jossa jumalalliset Nymfat mielellänsä oleskelivat. Näiden ketojen avarilla kentillä he leikkiä löivät ja näiden tuoksuvilla kukka-permannoilla he tanhuelivat.
Näillä Nymfoilla oli varsinainen lemmikki, heille nimen-omaan pyhitetty — erinomaisen kaunis ja sievä hirvi. Sen laaja-haaraiset, kullan-hohtavaiset sarvet olivat niin korkeat ja uhkeat, että ne ikään kuin tuuhea puun latva levittivät varjoa allensa. Kaulaa ja päätä olivat Nymfat koristaneet käädyillä, kalliilla kivillä ja muilla koristuksilla; sarvien pöyhkeistä haaroistakin riippui kauniin-värisiä nauhoja.
Hirvi oli niin kesu, ett'ei se ensinkään ymmärtänyt ketään pelätä. Se söi kenenkä kädestä hyvänsä ja tarjosi kaulaansa kenen oudon tahansakin taputeltavaksi ja siliteltäväksi. Senpä tähden se kaikille olikin mieluinen, mutta etenkin Kyparissolle, Keos-saaren nuorukais-valiolle. Hänpä sitä johtasi viheriöitseville laitumille, hänpä sitä opasti kirkasten lähteiden raikkaille virvoituksille, hänpä hirven sarviin palmikoitsi kirjavia kukkasseppeleitä, hänpä välistä poika-peijarin tavalla istuikse hirven selkään ja lienosti sitä purppura-päitsimillä ohjaten ajaa ratsasti kernasta ratsuansa.
Tapansa mukaan oli Kyparisso taasen kerran metsästämässä. Ilma oli kuuma ja päivä helteinen. Turhaan hakivat nuorukaisen silmät jotakuta metsän-riistaa joutsensa jouto-huviksi: metsolan kaikki mesi-metsinkäiset olivat metsiinsä syvemmälle paenneet, siellä suojaa hakeakseen vasten päivän hellettä. Nuorukainen kulki sinne tänne, edes takaisin; päivän painava kuumuus sai hänen jo käymään maltittomaksi, hänen huono onnensa sai hänen närkästymään. Pahoilla mielin hän jo päätti metsästä kääntyä kotiin, kun matkan päässä, tuuhean puun alla, näki pitkä-vartisen ruohikon hiljaa heiluvan, josta päätti, että joku metsolan nopsajalka siinä nautiskeli puun viileätä varjoa.
Silmänräpäystäkään epäilemättä hän joustansa jännitti, toisessa tuokiossa nuoli ilmassa suhisi, kolmannessa se oli hengen-haavan tehnyt.
Kyparisso luuli kuulevansa hiljaisen huudon, joka oli merkkinä siitä, että vasama oli sattunut. Hän juoksi ilomielin saalistansa katsomaan.
Mutta jopa kääntyi ilomieli suruksi. Esine, johon nuoli oli sattunut, ei ollutkaan mikään muu, kuin tuo kaunis, Nymfoille pyhitetty hirvi, Kyparisson lempi-kumppali.