Nuorukaisen tietämättä oli tämä häntä etäältä seurannut hänen metsästys-matkallansa ja siten joutunut näille seuduille, jossa sen muuten ei ollut tapana kuljeskella. Mutta helteestä uupuneena oli se laskenut levähtämään ruohikon pehmeälle permannolle, metsän simeään siimeksehen.
Kun tuli Kyparisso perille, ei ollut hirvi vielä kuollut, mutta veri kovasti purskui haavasta, joka oli kuolettava. Hirvi loi nuorukaiseen rauenneet silmänsä, joissa Kyparisso luuli näkevänsä lempeän syytöksen, ja heitti sitten henkensä nojaten päätänsä nuorukaisen syliin.
Nytkö Kyparisso onnettomaksi! Vaikeasti valittaen hän syytti itseänsä onnettomuudesta. Mitä Nymfat sanovat kun saivat tämän tietää, ja mitä oli hän itse heille sanova! millä oli hän itseänsä puolustava?
Nuorukaisen korkeita valitus-huutoja kuullessaan Nymfat jo joutuivat saapuville. Heidän surunsa enensi nuorukaisen onnettomuutta. Nähdessään hänen syvää liikutustaan he kyllä koettivat häntä lohduttaakin. Mutta turhaapa se oli; hän ei ottanut lohtuaksensa.
Saapuvillepa tuli itse Apollonikin, jonka kävi nuorukaista sääli, ja koetti hänkin nuorukaisen surua lievittää. Vaan eipä auttanut; Kyparisso yhä itki ja vaikeasti valitti sekä rukoili korkeita jumalia, että he sen armon hänelle soisivat, että hän saisi iki-päivänsä surra ja itkeä.
Kun, hänen näin lakkaamatta surressaan ja itkiessään, hänen verensä jo alkoi kuiviin juosta ja elinvoimansa kuihtua, ja jumalat huomasivat, ett'ei hänen surunsa ikänään herkeäisi, päättivät he nuorukaisen päästää hänen tuskistansa. Ja katso: tuo nuorukaisen ennen niin punertava näkö kävi vihriäksi, verevä vartalo muuttui solakaksi puuksi ja kauniit kiharat muuttuivat somaksi latvaksi, joka taivasta tavoitteli.
Ja näin muuttui Kyparisso sieväksi puuksi, joka kauniin hoikan vartensa kautta muistutti muinoin mieluista nuorukaista, niinkuin se pehmeän ja tumman, siistin ja totisen havu-pukunsa kautta muistuttaa hänen suruansa ja kaipaustansa. Sillä nuorukaisen rukoukseen "että hän saisi iki-päivänsä surra ja itkeä", olivat jumalat suostuneet.
Ja ihmiset pitivät tästä puusta paljon ja antoivat sille kunnia- ja hyväilys-nimiä. Niinpä he sen juhlallisen ja uljaan varren ja kasvun johdosta keksivät sille nimen "patsaan tavoittelija", niinkuin he sen hyvästä hajusta sitä nimittivät "lemuajaksi", ja pysyvästä vihriästä väristä sille soivat nimen "iki-vihriöitsijä".
Suleima! semmoinen oli Kypressin elämän-satu. Meidän pohjoisista puun-lajeista on kuusi parhaiten Kypressiin verrattava. Sille voisimme mekin syystä "iki-vihriöitsijän" kunnia-nimen antaa, samaten kuin se tavallansa "patsaan-tavoittelijanakin" on, koska se, ikään kuin Kypressikin, kasvullaan koettaa tavoitella keilan-näköisen patsaan muotoa.
Juhlallinen ja totinen se myöskin on, niinkuin Kypressikin. Siitäpä syystä se onkin meidän oloissa saanut toimittaaksensa samaa virkaa kuin Kypressi etelä-maissa ja semmoisena itselleen saavuttanut "Kalevan-kuusen" juhla-nimen. Kreikkalaiset niinkuin muutkin kansat, joittenka maassa kypressejä kasvaa, istuttivat näitä puita kuolleitten haudoille sekä käyttivät niitä muillakin tavoin surua ja kaipausta merkitsemässä sen osoituksen mukaan, jonka olivat heille jumalat antaneet, kun he Kyparisson rukoukseen myöntyivät. Niinhän meidänkin hautaus-mailla tavan mukaan kuusia kasvaa, ja niinhän meilläkin kaksi kuusoista portin suussa on merkkinä siitä, että suru ja kaipaus on siinä talossa olemassa.